Sanginjoki-aktivisti Ari-Pekka Auvinen: Usko epätodennäköiseen sai onnellisen lopun

Ikkunasta näkyy laitojensa yli kurkotteleva keväinen Sanginjoki. Hymy nousee yhä herkästi Ari-Pekka Auvisen kasvoille, kun hän istuu Loppulan metsänvartijan tilan puisen pöydän äärellä. Auvinen on tullut tunnetuksi henkilönä, jonka toiminnan ansiosta lopulta koko Sanginjoen ulkometsä suojeltiin. Samalla ratkesi Loppulan kohtalo, jossa luonnonsuojeluyhdistys on pitänyt kesäisin luontokahvilaa. 

Sanginjoen ulkometsä sijaitsee parinkymmenen kilometrin päässä Rotuaarilta. Kuningas Kaarle IX lahjoitti sen vuonna 1609 juuri perustetulle Oulun kaupungille ”masto- ja hirsipuumetsäksi”. Sitä kutsuttiin ulkometsäksi, sillä se sijaitsi tuolloin kaukana kaupungin rajojen ulkopuolella. 

Keskustelu ulkometsän kohtalosta alkoi 2000-luvun alussa, ja siinä oli mukana myös Auvinen. Vuonna 2018 kaupunki suojeli metsistä osan. Pari vuotta myöhemmin suurta remonttia kaipaava Loppulan tila laitettiin kuitenkin myyntiin. Myös suojelemattomien metsien kohtalo oli auki. 

Toiveet alueen laajemmasta suojelusta tuntuivat ajavan karille. Epätoivo sai Auvisen soittamaan Loppulan tilasta Koneen Säätiön hallituksen puheenjohtajalle, ekologian professori Janne Kotiaholle. Auvista kuunneltuaan Kotiaho ehdotti, että säätiö suojelisi kaikki loput metsät ja rahoittaisi Loppulan hankinnan. 

”Se ei ollut tullut mieleenkään!” 

Samalla Auvinen ymmärsi, että kohde oli houkutteleva. Yhtä laajoja suojeltavia alueita ei juuri löydy [Pohjois-]Lapin ulkopuolelta. Lajien ja metsäluonnon kannalta yhtenäisyys on ensiarvoisen tärkeää.

Metsä joka katosi 

Oululaissyntyinen Auvinen sai kipinän luonnossa liikkumiseen perheen kesämökillä Siikajoella. Opettajavanhempien kesälomat olivat pitkiä ja lapsuuden kesät kuluivat meren rannalla ja metsissä. 

”Enoni oli vanhan kansan oikeita erämiehiä, joka saattoi nukkua yöt kuusen juurella. Hän oli tärkeä hahmo elämässäni.” 

Auvinen rakensi enonsa kanssa pöllöille pönttöjä ja rengasti lintuja. Retkillä löytyi hienoja varttuneita kuusikoita Siikajoen ja Siikalatvan kuntien alueilta. Ne kuitenkin yksi kerrallaan katosivat. Kerran Auvinen löysi enonsa kanssa sattumalta ikimetsän sirpaleen, jossa pesi kanahaukka. Kanahaukan kotimännyn vierestä löytyi varpuspöllö poikasineen vanhasta tikan kolosta. 

Satumainen metsä teki vaikutuksen. Mutta kun parivaljakko palasi vuoden päästä, metsä oli hakattu. 

”Se on yhä yksi traumaattisimpia kokemuksiani.” 

Lukion jälkeen Auvinen lähti opiskelemaan ympäristönsuojelutiedettä Helsingin yliopistoon ja valokuvausta Englantiin. Valmistuttuaan hän muutti vuonna 2006 takaisin Ouluun. Samalla alkoi työ Sanginjoen suojelun parissa. Sen olivat aloittaneet jo kahta vuotta aiemmin muun muassa Kalle Hellström, Anna-Mari Markkola ja Ari Rajasärkkä. 

Päivätyönsä Auvinen tekee Suomen ympäristökeskuksessa tutkijana ja Luonnonperintösäätiön asiantuntijana. Suojelutyö vaatii kykyä innostua ja kykyä innostaa muita. 

”Jotta jaksaa tehdä näitä hommia, pitää uskoa johonkin epätodennäköiseen. Sen uskon pitää olla vahvaa ja tarttuvaa, mutta samalla pitää muistaa, että asian toteutuminen on epätodennäköistä.” 

Työssään Auvinen ei voi, eikä halua päättää kenenkään puolesta suojelusta. Sen sijaan hän voi yrittää saada omistajat näkemään asiat luonnon kannalta. 

Tulevia unelmia 

Auvinen on enemmän kuin tyytyväinen Sanginjoen suojelun saamaan käänteeseen. Hillitön onnenkantamoinen on myös hirvittänyt. 

”Pelottaa, että ihmisten odotukset nousevat”, Auvinen naurahtaa. 

Vaikka toki Auvisellakin on odotuksia tulevaan. Vuonna 2017 hän oli edesauttamassa Muhoksen Kivisuon suojelua. Oisavansuolta Kivisuolle yltävällä suurella suokokonaisuudella on paljon suojeluun soveltuvia kohteita ja sen reuna sijaitsee linnuntietä vain kymmenen kilometrin päässä ulkometsästä. Alueet voisivat muodostaa yhdessä kokonaisuuden. 

Suunnitelmia on helpompi hahmotella nyt kuin vuosikymmeniä sitten, sillä yleinen asenne suojelutyötä kohtaan on muuttunut suopeammaksi. Esimerkiksi Luonnonperintösäätiölle tarjotaan enemmän kohteita kuin se voi ostaa. 

Suojelua voi tehdä ilman virallisia plakaattejakin. Euroopan komission biodiversiteettistrategiassa esitetään, että luonnon monimuotoisuuden suojelemiseksi maa- ja merialueiden suojeluaste tulisi nostaa 30 prosenttiin. Auvinen kannustaa niin yhteisöjä kuin yksityisiäkin soveltamaan suojelutavoitteita metsissään. 

”Voisiko jokainen metsänomistaja ajatella kompromissia talouskäytön ja suojelun välillä?”

Viiden suoran lisäkysymykset:

Mitä lukija ei sinusta ikinä arvaisi? 

”Olen opiskellut wolofin kieltä ja tuntenut aina kaukorakkautta Senegaliin, vaikka en ole koskaan käynyt maassa.” 

Kun tulet mökille, mitä teet ensimmäiseksi? 

“Seisoskelen pihalla ja vain fiilistelen.” 

Paras muistosi lapsuudesta? 

“Ensimmäisenä mieleen tulee lämmin kesäpäivä Merikylänlahden kalasatamassa, jossa istun tolpan nokassa ja katson lokkien pesimäpuuhia ja vanhojen kalastajaäijien touhuja.” 

Mihin veisit turistin Oulussa ja miksi? 

“Kyllähän minä Sanginjoelle veisin. Veisin johonkin mukavaan kohtaan ja sanoisin, että katso nyt tätä. Kuuntele.
Tämä on vain 20 kilometrin päässä kaupungista.” 

Sano jotain Oulusta, lämpimällä sydämellä! 

“Tässä kaupungissa on paljon ihmisiä, joille luonto on tärkeä, ja jotka ovat valmiita tekemään töitä sen suojelemiseksi.” 

Juttu julkaistaan myös Mun Oulu -paperilehdessä 17. kesäkuuta.