Ruokakasseja vähävaraisille oululaisille -keräys on käynnissä

Keräys päätettiin käynnistää, kun koronavirusepidemian aiheuttamat ongelmat alkoivat lisääntyä Oulun seurakuntien diakoniatyössä.

Ihmiset

Julkaistu: Kirjoittaja: Tapio Ylikorkala

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Keräyksellä on tarkoitus auttaa kaikkein vaikeimmassa tilanteessa olevia, kuten esimerkiksi taloudelliseen ahdinkoon joutuneita lapsiperheitä. Tavoitteena on saada kokoon 50 000 euroa ja keräys on voimassa niin kauan, että tavoitesumma saavutetaan.

Keräys päätettiin käynnistää, kun koronavirusepidemian aiheuttamat ongelmat alkoivat näkyä Oulun seurakuntien diakoniatyössä.

”Diakoniatyöntekijöiltä tuli viestiä siitä, että tällaiselle avulle olisi tarvetta etenkin poikkeustilanteen pitkittyessä. Lisäksi monet ihmiset ja yritykset ilmaisivat halukkuutensa auttaa luotettavan kanavan kautta. Sen vuoksi loimme tämän avustusväylän”, kertoo Oulun seurakuntayhtymän yhtymäjohtaja Pekka Asikainen.

Asikaisen mukaan keräys on lähtenyt normaaliin tapaan liikkeelle, mutta lahjoituksia tarvitaan edelleen. “Tavoitteeseen on vielä pitkä matka ja pienikin lahjoitus on tervetullut.”

Yhden ruokakassin hinta on 20 euroa. Keräykseen voi lahjoittaa haluamansa kokoisen summan.

Lahjoitukset toimitetaan perille Oulun seurakuntien diakoniatyöntekijöiden kautta.

Keräys toteutetaan yhteistyössä Kirkkopalveluiden Kotimaanavun kanssa ja se on osa laajempaa Oulu-apua. Linkki keräykseen löytyy Oulun seurakuntien verkkosivuilta osoitteessa www.oulunseurakunnat.fi.

Suora linkki keräykseen on https://www.lahjoitaapua.fi/kohde/auta_ruokaapua_tarvitsevia_oulussa