Riita päällä? Sovittelu voi auttaa.

Sovittelu perustuu molemminpuoliseen suostumukseen. Tyypillisesti tapaukset liittyvät esimerkiksi naapuririitoihin. Kuva: THL

Ihmiset

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Sovittelu on rikos- ja riita-asioiden ratkaisua. Sovitteluun vaaditaan molempien osapuolien suostumus eikä sitä käytetä raskaampien rikosten kuten henkirikosten yhteydessä.

”Yli 95 prosenttia on rikoksia, joita poliisi tai syyttäjä ehdottavat meille soviteltaviksi”, kertoo Vuolle Setlementin sovitteluohjaaja Sari Nissi. Hän on ollut mukana sovittelutoiminnassa Vuolteella alusta asti.

Pahoinpitely tyypillisin rikos

Viiden viimeisen vuoden aikana entisen Oulun läänin alueella on soviteltu vuosittain 1 300 rikosta tai riitaa. Vuonna 2018 poliisin selvittämistä rikoksista koko maassa 5,7 prosenttia ohjattiin sovitteluun.

”Vuosittain meille ohjautuu poliisilta noin 70:llä eri nimikkeellä olevia rikoksia. Niistä pahoinpitelyjä on noin puolet. Soviteltaviksi tulevista tapauksista noin 96 prosenttia on rikoksia ja loput riita-asioita”, Nissi kertoo.

Riita voi olla naapurienvälinen: minne lumet kolataan, koirat haukkuvat kuuluvasti ja melu häiritsee. Riita-asioina käsitellään myös laiton uhkaus ja kunnianloukkaus.

Tapaukset tulevat pitkälti poliisilta tai taloyhtiön isännöitsijältä.

Sovittelu ei ole oikeudenkäynti

Prosessi etenee niin, että ensin tutkitaan soveltuuko tapaus sovitteluun ja osapuolille kerrotaan mitä sovittelu tarkoittaa.

”Jos osapuoli kieltäytyy, niin sitten ei tietenkään ole mitään soviteltavaa”, Nissi huomauttaa. ”Sovittelua ei haluta, jos ei esimerkiksi haluta kohdata toista osapuolta tai toivotaan, että asia ratkaistaan oikeudessa.”

Mikäli osapuolet suostuvat, järjestetään tapaaminen Vuolteella. Mukana on kaksi koulutettua vapaaehtoissovittelijaa. He ovat puolueettomia ja vaitiolovelvollisia.

Sovittelijoiden tehtävä on luoda luottamuksellinen, rento ja positiivinen, empaattinenkin ilmapiiri.

”Kysehän ei ole oikeudenkäynnistä. Aluksi molempia osapuolia jännittää, mutta lopuksi helpotuksen tunne on aivan ilmeinen kaikilla, se oikein huokuu ihmisistä. Asia on painanut kaikkien mieltä pitkään”, Nissi tietää.

Seuraamukset riippuvat rikoksesta

Jos sovinto syntyy, tehdään kirjallinen sopimus. Se menee oikeusviranomaisille tiedoksi.

Seuraamukset riippuvat rikoksista. Virallisen syytteen alaiset rikokset kuten pahoinpitelyt menevät syyttäjälle syyteharkintaan. Näin myös silloin, kun uhri ei vaadi rangaistusta ja on saanut sovittelussa sovitun korvauksen.   

Nissi huomauttaa, että yli 90 prosenttia ihmisistä hoitaa sen mitä on sovittu.

Sovittelusta seurasi työpaikka

Sovittelussa kohdataan paljon lapsia ja nuoria.

”Nuorenahan tapahtuu kaikenlaista”, Nissi sanoo.

Niinkin on käynyt, että nuori on korvannut vahingonteon työllä kesälomalla ja suoriutunut niin hyvin, että on saanut työpaikan.

”Varsinkin nuorille sovittelu voi olla kasvattava kokemus ja se voi ehkäistä rikoksien uusimista.”

Nopeaa ja edullista

Sovittelu tulee edulliseksi. Yksi sovittelu maksaa yhteiskunnalle 500 euroa, pääkäsittely oikeudessa tuhansia euroja.

Sovittelu on myös nopeaa: käsittelyyn menee keskimäärin kuukausi. Lisäksi se on osapuolille maksutonta.

Jos sovittelun osapuoli tarvitsee jotain muuta palvelua kuten oikeusapua tai rikosuhripäivystystä niin niihinkin Vuolteelta ohjataan. 

 

THL ohjaa ja valvoo sovittelua

Kuka tahansa voi tehdä Vuolle Setlementtiin aloitteen asiansa sovittelusta. Yhteyttä voi ottaa soittamalla tai verkossa.

Sovittelu on ollut lakisääteistä vuodesta 2006. Siitä asti Vuolle Setlementti on toiminut Pohjois-Suomen sovittelutoimistona.

Sovittelu on osa Vuoteen hyvinvointipalveluja. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ohjaa ja valvoo sovittelua.

Suomessa on 18 eri sovittelun palveluntuottajaa, jotka valtio on kilpailuttanut.

Sovittelua käytetään myös muissa maissa, esimerkiksi Norjassa, Iso-Britanniassa ja useissa EU-maissa. Menettelytavat vaihtelevat maittain.