Piispa Yrjö Wallinmaa kuoli Murmanskin partisaanien väijytyksessä

Dosentti Ville Jalovaaran kirjoittama kirja Piispa Wallinmaan surma julkaistiin Oulun hiippakunnan tuomiokapitulissa 25. elokuuta 2021, jolloin paikalla oli myös Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo. Jalovaaran teos kertoo Oulun hiippakunnan piispasta Yrjö August Wallinmaasta, joka kuoli neuvostoliittolaisten partisaanien väijytyksessä jatkosodan aikana 4. heinäkuuta 1943.

Yrjö Wallinmaa oli syntynyt vuonna 1892. Hänet oli vihitty papiksi vuonna 1917, minkä jälkeen hän toimi eri tehtävissä Oulun seurakunnissa ja myös Iisalmen kirkkoherrana lyhyen ajan. Wallinmaa nimitettiin Oulun tuomiorovastiksi vuonna 1941 ja sitten hänet vihittiin Oulun hiippakunnan piispaksi 13. kesäkuuta 1943.

Ville Jalovaara kertoi piispa Wallinmaan viimeisestä matkasta kirjan julkistamistilaisuudessa. Wallinmaa lähti tarkastusmatkalle Itä-Lapin seurakuntiin kesällä 1943. Suomi oli käynyt sotaa Neuvostoliittoa vastaan Saksan aseveljenä vuodesta 1941. Rintamavastuu Lapissa oli saksalaisella armeijalla, joten piispa Wallinmaan matka suuntautui saksalaisten joukkojen selustaan.

Piispa Wallinmaasta tuli uhri sattumalta

Piispa Yrjö Wallinmaa oli matkustamassa kohti Petsamoa postiautolla 3. heinäkuuta 1943. Kun postiauto saapui Laanilan laaksoon Inarissa, neuvostoliittolaiset partisaanit ampuivat kohti autoa ja he räjäyttivät myös auton edessä olleen Laaniojan sillan. Osa matkustajista pakeni läheiseen metsään. Wallinmaa pääsi ulos autosta, mutta autoa kohti heitettiin iskukäsikranaatti. Wallinmaa ei ennättänyt ryömiä auton alle suojaan, mistä syystä hän kuoli räjähdyksessä.

Etelän suunnasta saapui saksalaisia sotilaita kuljettanut linja-auto paikalle seuraavaksi. Sen äänitorvi jumittui soimaan, koska siihen osui luoti. Ville Jalovaara arvioi, että torven ääni ja saksalaisten sotilaiden ilmestyminen hermostuttivat partisaanit, mistä syystä he vetäytyivät. Tässä hyökkäyksessä kuoli Wallinmaan lisäksi kaksi matkustajaa ja myös kuljettaja kuoli vammoihinsa myöhemmin.

Piispa Wallinmaan hautajaiset järjestettiin 9. heinäkuuta 1943, jolloin hänet haudattiin Oulun hautausmaalle. Uutisia neuvostoliittolaisten partisaanien hyökkäyksistä sensuroitiin jatkosodan aikana, mutta Wallinmaan kohtalosta kerrottiin avoimesti. Lehdistö sai Valtion tiedotuslaitokselle työskennelleen kirjailija Mika Waltarin kirjoittaman artikkelin Suomen kirkon marttyyri.

Wallinmaan kuoleman jälkeen heräsi nopeasti epäilys, että partisaanien hyökkäys oli ollut suunniteltu isku Suomen luterilaisen kirkon johtoa vastaan. Ville Jalovaaran mukaan lähteet eivät tue epäilystä.

”Hän sattumalta oli väärässä paikassa väärään aikaan”, Jalovaara kertoo.

Partisaanit hyökkäsivät siviilejä vastaan

Neuvostoliittolaiset partisaanit suorittivat 45 hyökkäystä Suomen alueelle jatkosodan aikana vuosina 1941–44. Partisaaniosastot hyökkäsivät suomalaisten siviilien asuttamiin kyliin Pohjois-Suomessa ja Itä-Suomessa ja myös maanteillä ja niityillä liikkuneita suomalaisia siviilejä vastaan. Näissä partisaani-iskuissa kuoli 182 siviiliä.

Ville Jalovaara on selvittänyt tutkimuksessaan, että piispa Yrjö Wallinmaata kuljettanutta postiautoa vastaan hyökkäsi partisaaniosasto nimeltä Napapiirin bolševikki. Partisaanit olivat miehiä ja naisia, jotka olivat kommunistisen puolueen jäseniä. Partisaaniosasto oli perustettu sissisotaa varten, jos saksalaiset olisivat miehittäneet Murmanskin. Koska saksalaiset eivät onnistuneet siinä, partisaanien toiminta suuntautui Suomen aluetta vastaan.

Partisaanien hyökkäykset olivat arka aihe Suomessa toisen maailmansodan jälkeen, jolloin Suomen ja Neuvostoliiton välillä oli voimassa YYA-sopimus. Aihetta on käsitelty paljon Suomessa 1990-luvulla sen jälkeen, kun Neuvostoliitto oli hajonnut. Suomessa on esitetty näkemyksiä, että neuvostoliittolaiset partisaanit olivat sotarikollisia.

Ville Jalovaara kiinnostui piispa Wallinmaan kohtalosta opiskeluaikoina 1990-luvulla. Hän tahtoi tutkia aihetta enemmän ja sai Suomen tietokirjailijat -yhdistykseltä apurahan.

”Ryhdyin kirjoittamaan pari vuotta sitten. Koronakevät oli hyvää aikaa tehdä intensiivisesti, kun ei voinut muuta tehdä”, Jalovaara kertoo.