Perhetyö auttaa perheitä onnistumaan

Minna Kemppainen on työskennellyt perhetyön parissa jo lähes kahdenkymmenen vuoden ajan. Moni asia on vuosien varrella muuttunut, mutta pääasiallinen tavoite on säilynyt samana.

”Perhetyössä pyritään perheitten voimaantumiseen sekä sujuvampaan perhearkeen”, hän tiivistää.

Matka kohti tavoitetta on kuitenkin aina yksilöllinen. Jokaisen perheen tilanne on erilainen, eikä yhtä tiettyä toimintamallia ole olemassa.

”Joillakin voi olla haasteita arjessa, toisilla taas lasten ja kasvatuksen kanssa. Kyseessä voi olla myös kriisitilanne, esimerkiksi perheessä tapahtunut ero.”

Perhetyöntekijät käyvät jokaisen perheen kanssa läpi juuri sen perheen ongelmakohdat ja mihin apua tarvitaan.

”Me kysymme perheiltä, että mitä muutosta he toivovat. Ja jos muutosta toivotaan, niin se yleensä tarkoittaa sitä, että perheen on myös tehtävä jotain toisin”, Kemppainen selittää.

”Me annamme vinkkejä ja apuvälineitä vanhemmille toiminnan muuttamiseen. Jos vaikka arjen hallinnassa on häikkää, niin me näytämme ja ohjaamme, kuinka asioita kannattaisi tehdä, jotta arki rullaisi.”

Perhetyö on perheille vapaaehtoista

Perhetyön palvelut ovat moninaisia. Apua on tarjolla kaikenlaisille perheille ja Kemppainen muistuttaa, että perhetyön pariin voi hakeutua hyvinkin matalalla kynnyksellä.

”Esimerkiksi unikouluohjaus on erittäin matalan kynnyksen palvelua,” Kemppainen kertoo.

”Se on tarkoitettu lapsille, jotka ovat iältään kuuden kuukauden ja kahden vuoden välillä, ja joilla on uniongelmia. Unikoulun avulla ehkäistään myös tulevaisuuden ongelmia, joita lapsen ja vanhempien väsymys voisi aiheuttaa.”

Oulun perhetyö tarjoaa unikoulun lisäksi muitakin erilaisia avoimia ryhmiä, eikä ryhmiin osallistuminen vaadi sosiaalihuollon asiakkuutta. Kemppainen vetää itse esimerkiksi kolmea ryhmää, joista yksi on esikkoryhmä. Se on tarkoitettu perheille, jotka ovat saaneet ensimmäisen lapsensa.

Kemppainen haluaa myös painottaa sitä, että toiminta on perheille täysin vapaaehtoista.

”Vielä noin viisitoista vuotta sitten perhetyö saatettiin yhdistää toimintaan, missä perheillä pitäisi olla todella isoja ongelmia, jotta sitä voisi ottaa vastaan. Se loi perheille pelkoa leimaantumisesta”, Kemppainen kertoo.

”Yhtenä osana meidän työtämme on osoittaa perheille, että on ihan okei ottaa apua vastaan silloin kun siltä tuntuu ja asiat vaativat ulkopuolista näkökulmaa avautuakseen.”

Avun pyytäminen ei ole heikkous

Uusioperheen äiti kertoo oman kokemuksensa Oulun perhetyöstä olevan positiivinen. Alun perin varautuneesti avun vastaanottamiseen suhtautunut äiti on tyytyväinen siihen, että päätti antaa perhetyölle mahdollisuuden.

”Esikoiseni on hyvin haastavaluonteinen ja voimakastahtoinen, eikä halua noudattaa annettuja ohjeita. Pleikkarin pelaaminen hallitsee maailma. ”, hän kertoo tilanteestaan. ”Olin kuullut töissä ihmisten puhuvan perhetyöstä ja miesystävänikin ehdotti, voisiko siitä olla meille apua. Kynnys ylittää oma häpeän tunne oli kuitenkin korkea.”

Hän kertoo tunteneensa häpeää siitä, että tarvitsi apua. Hän oli jo pitkän aikaan tehnyt paljon töitä ja pyörittänyt kahden lapsensa kanssa arkea yksin. Voimavarat alkoivat olla lopussa.

”Punnitsin pitkään vaihtoehtoja, mutta lopulta päädyin siihen, ettei ole heikkoa pyytää apua. Rohkaistuin hakemaan perhetyön pariin, kun sain kuulla työkaverini käyttäneen heidän palveluitaan ja saaneen sieltä valtavasti apua. Kun joku, jonka tunsin, oli hakenut apua, niin se oli itsellekin helpompaa.”

Muutoksia voi tapahtua lyhyessäkin ajassa

Koronatilanteen vuoksi perhe ei ole ehtinyt tavata perhetyöntekijäänsä niin paljon, kuin aluksi oli suunniteltu. Ensimmäinen tapaaminen tapahtui vuodenvaihteen jälkeen. Lapset pääsivät tapaamaan työntekijän vasta toukokuussa ja tähän mennessä yhteisiä tapaamisia on ollut neljä.

”Esikoiseni on hyvin varautunut uusiin ihmisiin, mutta perhetyöntekijä on kohdannut molemmat lapset aidosti ja hymyilevästi. Hän on luonut heille luottavaisen ilmapiirin”, äiti kertoo.

”Tuntuu, että lapsi on kasvanut paljon lyhyessä ajassa. Hän ei koe sitä häpeänä ja hän on ymmärtänyt, että elämässä voi olla muitakin aikuisia kuin omat vanhemmat, tai vanhempien kumppanit. Tällainen on kasvattanut lapsia näkemään sen, että tukiverkkoa on laajemminkin kuin pelkkä oma perhe.”

Perhetapaamisissa on esimerkiksi keskusteltu ja pelattu lautapelejä. Tunteita on otettu esille tunnekorttien avulla. Keskustelulomakkeiden kautta on päästy rakentamaan kokonaisuutta siitä, missä apua tarvitaan.

”Aloimme elää uusioperheenä kesäkuussa. Muutoksen takia esikoinen tarvitsee tukea, erityisesti syksyllä, kun palataan taas arkeen. Tarvitsemme apua siinä, että onnistumme rakentamaan arjen aikataulun toimivaksi ja opimme elämään uusioperheenä”, hän sanoo.

”Suurin voimavara tässä on se, ettei näiden ongelmien kanssa ei tarvitse olla enää yksin.”