Oulun alueelle noin 5200 hirvenkaatolupaa – ensi kertaa pyydetään myös valkohäntäpeuraa

Varsinainen hirvenmetsästys alkaa lokakuussa, mutta jo syyskuun alusta saa saaliista kaataa peltojen vahtipaikoilta.

Ihmiset

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Suomen riistakeskus on myöntänyt Oulun hirvitalousalueelle yhteensä 5 185 pyyntilupaa tulevalle metsästyskaudelle.

Myönnetty lupamäärä on noin kymmenen prosenttia pienempi kuin vuonna 2019, jolloin pyyntilupia myönnettiin 5 795 kappaletta.

“Hirvilupamäärä perustuu kunkin alueen hirvimäärään. Eri puolilla Oulun aluetta hirvikannan tila vaihtelee. Osassa on laskentojen mukaan hirvikanta nousussa ja osassa aluetta laskussa. Jossakin lupamäärää on nostettu jopa 30 prosenttia ja jossakin se on laskenut jopa 50 prosenttia”, tarkentaa riistapäällikkö Harri Hepo-oja, Suomen riistakeskuksen Oulun alueelta.

Lupa koskee 7000 hirven kaatoa

Yhdellä hirvieläimen pyyntiluvalla on mahdollista kaataa joko yksi aikuinen tai kaksi vasaa. Siten tämänvuotisella pyyntilupamäärällä on mahdollista kaataa noin 6 900 hirveä.

Luonnonvarakeskus arvioi koko Oulun riistakeskusalueen hirvikannan kooksi viime syksyn jahdin jälkeen noin 10 000 hirveä. Maapinta-alaan suhteutettuna hirvitiheys oli välillä 2,4-3,0 hirveä tuhannella hehtaarilla hirvitalousalueesta riippuen.

Suomen riistakeskus Oulun alueellinen riistaneuvosto on asettanut hirvitiheyden tavoitteet hirvitalousaluekohtaisesti välille 2,0-3,1 hirveä tuhannella hehtaarilla. Myönnetyllä lupamäärällä pyritään pitämään hirvitiheydet asetetuilla tavoitetasoilla. Hirvikannan rakenteen osalta puolestaan tavoitellaan tilannetta, jossa naaraita on enintään 1,5 yksilöä yhtä urosta kohti, ja metsästyksen jälkeen jäävään talvehtivaan kantaan jää 20-30 prosenttia vasoja.

Historian ensimmäiset pyyntiluvat valkohäntäpeuralle

Pohjois-Pohjanmaan historian ensimmäiset pyyntiluvat valkohäntäpeuran metsästykseen myönnettiin maakunnan eteläosaan, jonne lajin levinneisyysalue on hiljalleen laajentunut.

“Viime vuosina valkohäntäpeura on levittäytynyt etelästä lähinnä Kalajokilaaksoon. Kokonaiskanta koko Oulun aluetoimistonalueella lienee satakunta yksilöä, tarkkaa lukumäärätietoa ei ole käytössä”, kertoo Harri Hepo-oja.

Myönnetyistä viidestä pyyntiluvasta kaksi kohdentuu Haapajärven-Reisjärven ja kolme Pyhäjärven riistanhoitoyhdistyksen alueelle.

Valkohäntäpeuran metsästys voidaan aloittaa vahtimalla syyskuun alusta ja metsästys muilla menetelmillä alkaa syyskuun viimeisenä lauantaina. Pyyntiaika jatkuu 15. helmikuuta saakka.

Valkohäntäpeura ja metsäkauris ovat eri lajeja, mutta valkohäntäpeuran kohdalla käytetään myös nimitystä valkohäntäkauris.

Hirvenmetsästyskausi alkaa lokakuussa

Hirveä on mahdollista pyytää vahtimalla pellolta 1. syyskuuta alkaen. Varsinainen hirvenmetsästyskausi alkaa lokakuussa ja jatkuu vuoden loppuun, ja sen jälkeenkin hirveä saa metsästää ilman koiraa tammikuun 15. päivään asti.

Poikkeuksena Oulun riistakeskusalueella ovat Kuusamon ja Taivalkosken kunnat, jotka metsästävät Lapin mukaisesti aikaistetun hirvenmetsästyksen malliin. Täten varsinainen metsästyskausi alkaa siellä jo 1. syyskuuta, mutta keskeytyy 21. syyskuuta kiimarauhoituksen ajaksi.

Lue myös