Oululaispariskunnan Mikko ja Niina Heikuran intohimoina ovat maskeeraus ja liveroolipelit
Mikko Heikuralla on käsissään itsetehdyt örkin ja zombin päät. Niina Heikura pitää sylissään Mikon luomaa balrogin eli tulidemonin pääkalloa. Pariskunnan harrastuksissa yhdistyy roolipelit ja maskeeraus. Kuva: Antti A.T. Leinonen
Jaa sosiaalisessa mediassa:
Oululainen aviopari Mikko ja Niina Heikura ovat improvisoitua näytelmää muistuttavan liveroolipelaamisen harrastajia. He kuuluvat kaupungin tukeman nuorisojärjestön Oulun Interaktiivisten Eläytyjien jäsenistöön. Mikko Heikura on myös itseoppinut maskeerauksien ja rekvisiittojen valmistaja, mihin hänellä roihahti innostus Zombie Walk Oulu -tapahtuman myötä.
Roolipelit ovat harrastuksena kuuluneet tiivisti oululaisen avioparin Mikko Heikuran, 41, ja Niina Heikuran, 35, elämään jo aivan varhaisesta nuoruudesta lähtien. Molemmat heistä tempautuivat pöydän ääressä pelattavista roolipeleistä liveroolipelaamisen eli larppaamisen pariin sisarustensa houkuttelemana.
Heikurat kertovat liveroolipelaamisen olevan eräänlaista improvisoitua näytelmää, jossa tarina elää pelaajahahmojen tekemien valintojen mukaan. Larppaamisessa keskiössä on eläytyminen sekä omaan hahmoon että pelattavaan maailmaan. Mielikuvituksellinen pelimaailma voi sijoittua esimerkiksi johonkin historialliseen aikakauteen, tulevaisuuteen, fantasiaan tai nykyaikaan.
Liveroolipeleihin käsikirjoitetaan valmiiksi maailmaa ja hahmoja koskevat kuvaukset, jotka luovat tietynlaiset pelilliset raamit – juuri larppien kirjoittamisen sekä suunnittelun Niina Heikura nimeää intohimokseen. Mikko Heikura on opetellut omatoimisesti tekemään näyttäviä naamioita sekä muuta rekvisiittaa, jotka ovat kysyttyä tavaraa muun muassa liveroolipeleissä, teatteriesityksissä, videokuvauksissa ja Zombie Walk Oulu -tapahtumassa.
Heikurat avaavat haastattelussa laajemmin maskeeraus- ja liveroolipeliharrastustaan.
Mikko Heikuran luomia zombimaskeja autotallissa sijaitsevalla verstaalla. Kuva: Antti A.T. Leinonen
Zombit sytykkeenä
Mikko Heikura sanoo olleensa kiinnostunut maskeeraushommista kauan jo ennen kuin aloitti itse naamioiden valmistuksen.
”Olen tykännyt peruskoulun kuvaamataidon tunneilta lähtien saven muokkauksesta. Jälkeenpäin olen muistellut, että vielä sitäkin varhaisemmin minulla oli tapana näprätä sinitarraa parantaakseni keskittymistäni.”
Mieltymys maskeeraukseen löytyi uudestaan ja syttyi kunnolla liekkiin vuonna 2007 Heikuran ollessa järjestämässä Zombie Walk Oulu -tapahtumaa, johon hän päätti luoda sopivanlaisia hirviönaamioita hyödyntäen lateksia niiden valmistuksessa. Tekoprosessissa tarvittavat menetelmät ja tekniikat hän on itseoppinut internetistä.
”Pikkuhiljaa luomuksista on tullut yhä isompia, hienompia ja parempia. Jossain vaiheessa muutkin huomasivat kehittymiseni ja alkoivat esittää toiveita tarvitsemistaan maskeista. Olen erikoistunut enemmän groteskeihin aiheisiin ja bravuurinani ovat zombit. En pidä itseäni missään nimessä ammattilaisena vielä, mutta olen edistynyt harrastaja”, Mikko Heikura taustoittaa.
Kiirivä maine
Lisää pontta Mikko Heikuran maskeerausharrastus sai vuosia takaperin, kun hän osallistui perinteiseen suomalaiseen Ropecon-roolipelitapahtumaan sian ja ihmisen hybridiksi eli ”sotakarjuksi” sonnustautuneena. Kyseinen olento perustuu nimekkään roolipelien tekijän Miska Fredmanin kehittämään dystooppiseen pelimaailmaan nimeltään Sotakarjut.
”Esiintyminen Ropeconissa johti lopulta eteläsuomalaisen tahon yhteydenottoon. Sieltä tuli pyyntö valmistaa useampia vastaavia naamioita aikanaan Suomen yhteen suurimpaan liveroolipeliin – siitä maskihommani lähti kasvamaan.”
Mikko Heikuralla on yllään valmistamansa ”sotakarjun” naamio. Kuva: Antti A.T. Leinonen
Maskien lisäksi Mikko Heikura on luonut hieman kaikenlaisia rekvisiittoja.
”Esimerkiksi teatterialalla ohjaava isoveljeni pyysi minua nyt edellisellä kerralla valmistamaan commedia dell’arte -esitykseen 12 erilaista naamiota, pari miekkaa ja ruoka-aterian.”
Niina Heikura lisää, että yleensä liveroolipeleihin Mikko tekee tosi kokonaisvaltaisia töitä.
”Yhteenkin minun kirjoittamaani larppiin hän valmisti pelkästään 30 pääkalloa hautausmaan rakentamista varten sekä niiden ohella lohikäärmemäisen hahmon puvusteet”, sanoo Niina Heikura.
”Kun on kertaalleen tehnyt jotain, niin sitä pystyy usein hyödyntämään uudelleen. Valmistin Kierikissä esitettyyn rauta-aikaiseen teatteriesitykseen hirven kallon, jota myöhemmin jälleen käytettiin myyttissävyisessä ja muinaiseen Englantiin sijoittuvassa liveroolipelissä”, Mikko Heikura täydentää.
Mikko Heikuran päähänsä asettama hirven kallo on soveltunut rekvisiittana niin suomalaiseen rauta-aikaan kuin myyttis-historialliseen Englantiinkin. Kuva: Antti A.T. Leinonen
Tähän saakka Heikuran mieleenpainuvimmat maskeeraustyöt ovat olleet Justimusfilmsin tilaamia.
”Olin kauhean otettu heidän yhteydenotostaan ja pyynnöstään. Ensin tein heille zombinaamion, jonka jälkeen parin kuukauden päästä he toivoivat minulta ogre-naamaria. Aikaa ei ollut paljon käytössä työskentelyyn, mutta onneksi minulla oli valmis muotti, josta lähdin valmistamaan maskia pienillä muokkauksilla.”
Mikko Heikura kertoo, että saattoi ennen viettää jopa koko yön verstaallaan taiteillen, mutta nykyisin hänen ajankäyttöään rajoittaa taaperoikäinen lapsi ja päivätyö.
Lateksilla läträämistä
Mikko Heikura valottaa työskentelytapojaan.
”Kun ryhdyn tekemään maskia muulle kuin itselleni, pyydän yleensä ensiksi jonkinlaista internetistä napattua preferenssikuvaa tilaustoiveen esittäjältä saadakseni osviittaa siitä, mihin suuntaan lähden etenemään ja muokkaamaan.”
Menetelmät maskien valmistuksessa ovat Heikuran mukaan monenlaiset, mutta hän itse suosii kipsistä kopioita omasta päästään. Sen kipsimuotin päälle laitetaan plastoliinia, joka on saven, vahan ja öljyn sekoitusta.
”Plastoliini on kuin muovailuvahaa ja se ei koskaan jähmety ollen siis aina muokattavaa. Käytännössä se on kuvanveistoa oman kipsipään päälle – todella terapeuttista hommaa”, kertoo Mikko Heikuri.
Mikko Heikura näyttää veistovaiheessa olevaa työtään. Kipsipään ympärillä on kuorrute jo muokattua plastoliinia. Kuva: Antti A.T. Leinonen
Kuvanveistovaiheen jälkeen hän laittaa muokatun seoksen päälle kipsiä. Jos kyseessä on koko maski, niin muotista on tehtävä kaksiosainen, jotta sen saa irti.
”Siinä on otettava huomioon monia seikkoja kuten, ettei muottiin saa tulla negatiivisia muotoja. Kun kipsimuotti on saatu tehtyä, niin puoliskot on saatava purettua irti. Yrityksen ja erehdyksen kautta olen oppinut – aika monta muottia olen saanut hajotettua.”
Mikko Heikuran käsissä on puolikas irrotettua kipsimuottia. Kokonaisen muotin sisälle kaadetaan useaan kertaan lateksia, josta valmis maski lopulta muodostuu. Kuva: Antti A.T. Leinonen
Seuraavana vaiheena on muotin siistiminen ja kuivatus.
”Sitten laitan lateksia, jota kaadetaan kerralla noin puoli litraa muotin sisään ja hölskytellään. Toistan tämän kolmesta neljään kertaan. Viimeiseksi irrotan lateksimaskin varovasti kipsimuotistaan ja ryhdyn maalaamaan sitä.”
Mikko Heikura haluaa jakaa kokemuspohjaista tietoansa eteenpäin kirjaamalla blogiinsa kokeilemiaan työskentelytekniikoita muiden nähtäville, ja samalla se toimii hänen työpäiväkirjanansa.
Niina Heikura on allerginen lateksille, mutta on opetellut Mikon avustamana työstämään rekvisiittoja erikeepperistä ja talouspaperista. Heikurat valistavat että, vaikka lateksista voikin työstää lähes mitä vain, se on silti luonnontuotteena altis valon, rasvan ja kosteuden aiheuttamalle tuholle ennen pitkää.
Kipsimuotista irrotettu, mutta vielä maalaamaton lateksinen zombimaski verstaan hyllyllä. Kuva: Antti A.T. Leinonen
Aktiivista larppausta
Mikko ja Niina Heikura kuuluvat Oulun Interaktiivisten Eläytyjien jäsenistöön. Se on vuonna 1996 perustettu ja Oulun kaupungin tukema nuorisojärjestö. Oulun Interaktiivisten Eläytyjien toimintaan kuuluvat muun muassa larpit, pöytäroolipelit, tanssit, ompelukäsitöiden ja lavasteiden valmistus.
Mikko kertoo kokeilleensa liveroolipelaamista ensimmäistä kertaa isoveljensä innoittamana vuonna 1997, koska häntä kiehtoi ajatus tehdä niitä samoja asioita oikeasti, joita pöytäroolipeleissä kuvaillaan pelkästään sanoin. Niinan ensimmäinen osallistuminen larppiin tapahtui vuonna 2004, ja hän löysi sen Oulusta googlettamalla. Sitä ennen hänen pikkuveljensä oli osallistunut liveroolipelitapahtumaan, muttei tuolloin halunnut ottaa siskoaan mukaansa.
”Totesin ensimmäisen larpin jälkeen, että tämähän on yhtä hyvin tyttöjenkin harrastus. Itse asiassa yli puolet harrastajista on nykyäänkin naisia”, Niina Heikura sanoo.
Niina Heikura sijoittaa usein kirjoittamansa liveroolipelit kielitieteilijä ja kirjailija John Ronald Reuel Tolkienin luomaan Keski-Maan mielikuvitusmaailmaan, mutta on luonut pelin parodiseen Muumimaailmaankin. Heikura on kenties Oulun seudun yksi aktiivisimmista larppien järjestäjistä.
”Pyrin kirjoittamaan vähintään yhden liveroolipelin per vuosi. Parhaimmillaan olen tehnyt niitä neljä vuodessa, mutta se meni jo liiaksi stressin puolelle. Hieman uuvuttavaa on se, etten osaa jakaa kirjoitusvastuuta. Yleensä pelissä on noin 25 pelaajaa, joille kaikille luon hahmot taustatarinoineen. Lähitulevaisuudessa on tarkoitus saada aikaiseksi 50 pelaajaa sisältävä peli”, kertoo Niina Heikura.
Mikko Heikuran valmistama örkkinaamio on tarkoitettu Niina Heikuran kirjoittamaan liveroolipeliin. Kuva: Antti A.T. Leinonen
Luovaa eskapismia
Kumpikin Heikuroista tähdentää, että liveroolipelien järjestämisessä kiehtoo ennen kaikkea luominen. Suunnitelmat ja kirjoitetut asiat heräävät eloon silmien edessä pelaajien kautta.
”Kirjoitustyöstäni saan hallinnan tunnetta – olen silloin tavallaan maailman ylipomona ja tykkään seurata larpeissani, kun pelaajahahmot koittavat selviytyä luomistani ongelmista”, Niina Heikura avaa liveroolipelien tuottamista tuntemuksista.
Pariskunta ei itse luomissaan liveroolipeleissä ole pelaajahahmojen roolissa, vaan he toimivat pelin sisällä eräänlaisina avustajina eli ei-pelaajahahmoina. Mikko Heikura toteaa saavansa nautintoa ennen kaikkea siitä, että pääsee tuottamaan peliä muille. Niina Heikura mainitsee, että hän kylläkin pitää pelaajahahmona olemisesta, mutta ainoastaan toisten ihmisten suunnittelemissa peleissä.
”Silloin pääsee irti arjesta ja ajattelemaan täysin muita asioita – tulee mietittyä aivan erilaisia ongelmia kuin todellisuudessa”, kokee Niina Heikura.
Liveroolipelejä järjestetään ympäri vuoden Oulussa ja kaupungin lähiseudulla. Paljon käytetty pelipaikka on Koppanan leirikeskus.
Mikko Heikuran luomia maskeerauksia voi katsella hänen Instagram-tililtään tästä linkistä.
