Oululainen taikuri Séppo Tauriainen löysi kodin sirkuksesta ja haaveilee Kummallisuuksien museosta
Seppo Tauriaisesta tuli Séppo aksenttimerkillä, kun hänen ranskalainen työkaverinsa klovni Chico kirjoitti nimen niin vuonna 2000. Tauriainen otti kirjoitusasun itsekin käyttöön. Kuva: Henna Saarenketo
Jaa sosiaalisessa mediassa:
Oululainen taikuri, vatsastapuhuja ja klovni Séppo Tauriainen palkittiin äskettäin työstään taikurien yhdistyksen Taikapiirin raataja -patsaalla. 2000-luvun alussa Sirkun Finlandian mukaan lähtenyt Tauriainen on pitkän uransa aikana selättänyt lavakammon, kiertänyt ulkomailla ja löytänyt oman paikkansa sirkusmaailmassa. Tauriainen haaveilee viettävänsä joskus kesän Oulussa ja perustavansa kaupunkiin Kummallisuuksien museon.
Séppo Tauriainen on poikkeuksellinen oululainen. Hänen kotinsa on Oulussa, mutta hän ei ole aikuisiässä ehtinyt viettämään kaupungissa yhtään kesää, vaan työ sirkuksessa on vienyt vuosien aikana pitkin Suomea, Pohjoismaita, Amerikkaa ja Kiinaa.
16-vuotiaana Sirkus Finlandian mukaan lähtenyt Tauriainen on tavallaan edelleen samalla matkalla. Sirkuksen yleistehtävistä alkanut ura kehittyi ensin taikurin avustajaksi ja klovniksi, minkä jälkeen mukaan tuli vatsastapuhuminen ja monivuotinen pesti Sirkus Finlandian juontajana.
Tauriainen on esiintynyt myös useissa televisio-ohjelmissa, lukuisissa yksityistilaisuuksissa, laivoilla, ostoskeskuksissa ja päiväkodeissa. Monipuolisen taiteilijan uraa tarkastellessa ei uskoisi, ettei Tauriaisella ollut alun perin ajatuksena esiintyä työkseen, päinvastoin.
”Tykkäsin jo nuorena tehdä taikatemppuja, mutta ihmisille esiintyminen ei houkutellut vaan enemmänkin pelotti. Ajattelin, että minun tehtäväni sirkuksessa olisi jossain taustalla”, Tauriainen kertoo.
”Kun piti mennä ensimmäisiä kertoja maneesille, saatoin jämähtää jännityksestä verhojen taakse. Työkaverini joutui tuuppaamaan minut läpi verhoista, ja sen jälkeen aina helpotti. Nykyään en enää jännitä ihmisten eteen menemistä, vaan siitä on oppinut nauttimaan.”
Taikapiirin raataja
Suomen Taikapiiri ry on vuonna 1945 perustettu taikuriyhdistys, joka järjestää alan kilpailuja ja koulutusta sekä vaalii taika-alan ja sirkuksen historiaa Suomessa. Yhdistys jakaa vuosittain erilaisia palkintoja, joista yksi on maapalloa käsissään pitelevä Raataja-patsas. Se koristaa pian Tauriaisen kirjahyllyä.
Patsaan saajan valitsee aina edellisen vuoden voittaja ja se myönnetään henkilöille, jotka ovat tehneet monipuolista ja pitkäjänteistä työtä taikuuden parissa.
”Palkinto tuli minulle yllätyksenä, mutta olen siitä erittäin iloinen ja kiitollinen”, Tauriainen sanoo.
Kaikkien aikojen ensimmäisen patsaan sai vuonna 2002 taikuri Markku Purho (1950–2024), joka on vaikuttanut myös Tauriaisen uraan.
”Hän auttoi minua ja monia nuoria taikureita Suomessa. Hänellä oli taikureiden liike ja hän myös järjesti vuosittain Kouvolan Taikapäivät”, Tauriainen muistelee.
Oulun Taikapojat
Tauriainen asui lapsena Kempeleessä, kuten myös taikuri Simo Aalto, jonka taikasana on monelle tuttu ”jokeri pokeri box”. Aallon taikatemppuja seuratessa syttyi kipinä myös nuoren Tauriaisen sisimmässä.
”Meitä oli saman ikäisiä poikia mukava porukka, jossa kaikki tykkäsivät harjoitella taikatemppuja. Joni Pakanen, Lauri Rukajärvi, Sauli Palokangas ja minä aloimme esiintyä yhdessä nimellä Oulun Taikapojat”, Tauriainen muistelee.
”Ensimmäinen julkinen esiintymiseni oli Puolivälinkankaan kirjaston satutunnilla. Ei se varmasti ollut kaksinen esitys, mutta joku siitä oli tykännyt ja pyysi sitten seuraavaan paikkaan, ja siitä niitä esiintymisiä alkoi tulla.”
Klovni Sebastian eli Seppo Tauriainen on toiminut jo vuosien ajan muiden tehtävien ohella Sirkus Finlandian juontajana. Kuva vuodelta 2018. Kuva: Kari Nieminen / Sirkus Finlandia
Tauriainen kokee esikuvien ja vertaisryhmän olleen tärkeitä tekijöitä uran alkuvaiheessa.
”Luulen, että se oli äärimmäisen tärkeää, että löytyi samanhenkisiä kavereita, jotka tekivät samoja juttuja. Joku aina keksi jotain, mitä joku muu ei keksinyt. Pikkuhiljaa kaikki löysivät oman tyylinsä. Pakanen ja minä jäimme lopulta tekemään taikuutta työksemme”, hän sanoo.
Telttapojasta esiintyjäksi
15-vuotiaana Tauriainen kirjoitti kirjeen Sirkus Finlandiaan, ja seuraavana vuonna hän pääsi sirkukseen töihin teltan pystyttäjäksi.
”Työ oli välillä rankkaa, mutta tykkäsin siitä maailmasta, kiertämisestä ja ihmisistä”, Tauriainen sanoo.
Tie yleishommista maneesille avautui sattuman kautta.
”Taikurin avustaja joutui ihan yllättäen lähtemään pois Suomesta. Taikuri sitten muisti minut, että olin joka päivä tuijottanut heidän numeroaan oven raosta, ja pyysi minua avustajaksi. Tarkoitus oli olla vain sen yhden esityksen ajan, mutta sainkin olla kiertueen viimeisen kuukauden ajan taikurin avustajana”, Tauriainen kertoo.
”Se oli jännä tilanne, sillä silloinen presidentti Tarja Halonen oli tulossa katsomaan näytöstä, ja se oli minun ensimmäinen kertani sirkuksen maneesilla.”
Seuraavana vuonna Tauriaisen oli tarkoitus palata yleishommiin, mutta kohtalolla oli jälleen muita suunnitelmia.
”Sirkukseen tuli Espanjasta klovniperhe, johon kuului isä ja kaksi poikaa, mutta toinen veljistä ei päässytkään Suomeen. Sirkuksen johtaja ehdotti, että menisin klovniksi, ja niin minä menin. Pikkuhiljaa työt siirtyivät kokonaan maneesille, ja seuraavana vuonna tein jo yksinkin muutamia juttuja. Sillä tavalla alkoi sirkustyö esiintyjänä”, Tauriainen kertoo.
Sirkus Finlandiasta muodostui Tauriaiselle sirkuskoti, josta hän on välillä lähtenyt kiertueelle ulkomaille, mutta palannut aina takaisin. Kahdeksan viime vuotta hän on toiminut sirkuksen juontajana.
Yleisöissä on eroja
Tauriainen teki ensimmäisen ulkomaankiertueen vuonna 2007 Norjassa, Cirkus Agorassa. Sen lisäksi hän on kiertänyt Ruotsissa, Kiinassa ja Amerikassa. Tauriaisen mukaan yleisöissä on maiden ja kulttuurien välisiä eroja.
”Yleisöissä ja yleisön reaktioissa on eroja, jo ihan Pohjoismaissakin. Esimerkiksi Suomessa ja Norjassa on paljon vaikeampaa saada yleisön joukosta avustajaa kuin Ruotsissa. Siellä ei tarvitse kuin katsoa ihmiseen päin, niin hän tulee jo lavalle”, Tauriainen naurahtaa.
Kiinassa esiintyessään Tauriainen törmäsi kielimuuriin. Englanniksi opeteltu vatsastapuhumisnumero ei herättänyt yleisössä minkäänlaista reaktiota.
”Tajusin, etteivät he ymmärtäneet siitä juuri mitään. Päätin kirjoittaa puheen paperille ja pyysin tulkkia lukemaan sen kiinaksi nauhalle. Kuuntelin nauhaa välillä öisinkin ja opettelin puhumaan esityksen kiinaksi”, Tauriainen kertoo.
”Esityksestä tuli lopulta menestys ja minut palkittiin Wuhanin sirkusfestivaaleilla Excellence Awards -palkinnolla.”
Tauriainen kiertueella Yhdysvalloissa vuonna 2015. Kuva: John F. Tremblay
Amerikan-kiertueella vuonna 2015 Tauriainen oli mukana sirkuksessa, joka esiintyi amissi-kaupungeissa, joissa ihmiset viettävät vanhanaikaista, yhteisökeskeistä elämää, välttäen ulkopuolisia vaikutteita, sähkölaitteita ja autoja.
”Kun sirkus saapui kaupunkiin, ihmisiä oli pellon laidassa aamusta iltaan seuraamassa rakentamista. Esitykset olivat aina aivan täynnä, mutta jostain syystä he eivät koskaan ostaneet lippuja maneesin edessä oleviin aitioihin, vaan pelkästään muihin katsomoihin”, Tauriainen kertoo.
”Sirkuksen eteen piti myös aina rakentaa puusta erillinen teline, johon hevoset saa kiinni, sillä ihmiset kulkivat siellä pääasiassa hevosvaunuilla. Kulttuuriin kuului myös sellainen piirre, että kaikki peittivät kädellä suunsa nauraessaan.”
Kummallisuuksien museo
Amerikkalaiseen sirkusperinteeseen kuuluu niin sanottu sideshow, joka kääntyy vapaasti omituisuuksien näyttelyksi. Esillä voi olla muun muassa eläinmaailman kummallisuuksia, luonnonoikkuja ja erikoisia tavaroita. Myös Suomen sirkuksessa on ollut sideshow-telttoja, joissa on nähty fakiirin esityksiä ja tulennielentää.
Entisaikaan tämänkaltaisessa näyttelyssä nähtiin myös pieniä ja suuria ihmisiä.
”Suomesta lähti aikoinaan Amerikkaan monia ’jättiläisiä’. He olivat pitkiä miehiä, jotka vielä puettiin korkeisiin hattuihin, että näyttäisivät suuremmilta”, Tauriainen kertoo.
”Amerikassa meillä oli sideshow, josta löytyi esimerkiksi kaksipäinen ankka, kuivunut merenneito, yksisarvisen sarvi ja mongolialainen tappajamato ja tappajatorakoita. Vain torakat olivat oikeasti eläviä.”
Tauriaisen kotona on mittava kokoelma erilaista sirkus- ja elokuvaesineistöä. Osan hän on tehnyt itse, esimerkiksi vasemmalla olevan merenneidon, joka on klassista sideshow-rekvisiittaa. Kuva: Henna Saarenketo
Tauriaisen haaveena on perustaa Ouluun Kummallisuuksien museo. Hän on jo vuosia keräillyt ja valmistanut esineistöä, joista voisi koota useammankin näyttelyn.
”Maailmalla on paljon tämän kaltaisia museoita, ja ne ovat hyvin suosittuja. Mietin, että kyllä varmaan Oulussakin olisi sijaa samanmoiselle.”
Viime jouluna Tauriaisen kotiin rakentui ystävien iloksi näyttely, joka kertoi joulupukin historiasta, ja tänä vuonna näyttely juhlistaa Tappajahai-elokuvia.
”Olen kerännyt kaikkea mahdollista tavaraa elokuviin liittyen. Sieltä löytyy muun muassa veripisara, joka on peräisin ensimmäisen osan kuvauksista, sekä lehtileikkeitä ajalta, kun elokuva ilmestyi.”
Perinteisen sirkuksen taika
Perinteinen sirkus erillisine ohjelmanumeroineen on lähellä Tauriaisen sydäntä. Hän kokee, että sirkuksen ydin on siinä, että ihmiset esiintyvät toisille ihmisille ja monipuolinen ohjelma on suunniteltu koko perheelle sopivaksi.
”Kun televisio aikoinaan tuli, sitä povattiin sirkuksen surmaksi. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan sirkuksen lumo ja taika ovat olemassa edelleen. Ihmiset haluavat nähdä jotain sellaista, mitä ennenkin on ollut. Kun vanhemmat tuovat lapsiaan sirkukseen, he jollain tasolla toivovat, että lapset näkisivät sen saman, mitä he itse ovat lapsena nähneet”, Tauriainen sanoo.
”Se on yksi syy, miksi sirkus ei saisi hurjan paljon muuttua. Pitää olla jotain tuttua, kuten pyöreä maneesi, teltta ja sahanpurun tuoksua.”
Tauriainen on valmistanut itse Verhon oppipoika -nukketeatteriesityksensä nuket. Kuva: Henna Saarenketo
Tauriainen on vuosien varrella löytänyt oman paikkansa sirkusmaailmassa. Hän nauttii erityisesti lapsille ja lapsiperheille esiintymisestä. Tällä hetkellä Tauriainen kiertää esiintymässä päiväkodeissa Velhon oppipoika -nukketeatteriesityksellä, johon hän on myös valmistanut itse nuket ja rekvisiitan.
”Tämä on minulle uusi aluevaltaus, mutta erittäin mieluinen. Nukketeatterissa on paljon samoja elementtejä kuin sirkuksessa ja taikuudessa”, Tauriainen sanoo.
”Minun työni on vaihtelevaa ja pidän siitä todella paljon. Tulevaisuudessa kaikenlaiset esiintymiset jatkuvat, ja joskus olisi hauska nähdä, millainen kesäkaupunki Oulu oikein on.”