Oululainen kirjailija Jonna Pulkkinen ja viulisti Tiina Kortelainen elävät flamencon rytmissä
Jonna Pulkkinen (vas.) ja Tiina Kortelainen Erika Alajärven Martinete-tanssin pyörteissä. Kuva: Pirjo Lempeä
Jaa sosiaalisessa mediassa:
Oulussa on tanssittu flamencoa yli 30 vuoden ajan. Pohjoinen flamenco ry perustettiin 1989 ja säännöllinen opetus alkoi suositun opettajan Soili Moilasen johdolla. Toiminta jatkui kaikkiaan 18 vuotta ja harrastajia oli parhaimmillaan useita satoja.
Yhdistyksen lopetettua toimintansa vuonna 2007, hiljeni hetkeksi myös harrastuskenttä. Flamencon liekki oli kuitenkin syttynyt, eikä sitä niin vain sammutettu. Palo Nuevo ry perustettiin vuonna 2008 tukemaan oululaista flamencokulttuuria.
Yhdistyksen toimintaa ovat viime vuosina kehittäneet Jonna Pulkkinen ja Tiina Kortelainen, joiden helmoihin tanssin taika aikoinaan tarttui.
”Seurasin Pohjoisen flamencon toimintaa ja hienoja näytöksiä. Tytär aloitti harrastuksen ja mietin, että minäkin voisin jossain vaiheessa lähteä mukaan”, kertoo Kortelainen.
”Mulla on pitkä tanssitausta baletin- ja nykytanssin puolelta ja kävin Soilin tunneilla pari kertaa testaamassa flamencoa. Vuonna 2000 menin puoleksi vuodeksi Kempeleen kansalaisopiston tunneille ja siitä muutaman vuoden jälkeen löysin jälleen itseni lajin parista”, Pulkkinen kertoo.
Flamencoyhdistys Palo Nuevo
Kortelainen ja Pulkkinen päätyivät samaan yhdistykseen tuttavan antamasta vinkistä.
”Minut houkuteltiin mukaan Laura Rintamäen kurssille. Se kokemus läväytti flamencon tajuntaan aivan uudella tavalla, kun mukaan tuli livemusiikki ja syvempää opetusta”, kertoo Pulkkinen.
Nälkä kasvoi syödessä ja pian Pulkkinen ja Kortelainen lähtivät mukaan hallitustoimintaan. Jonnasta tuli puheenjohtaja ja Tiinasta rahastonhoitaja.
”Yhdistys oli aikaisemmin tuottanut pari, kolme kurssia vuodessa, ja toiminta oli vähän hiipumaan päin. Nyt kurssien määrää on lisätty ja opettajina ovat toimineet muun muassa Oulusta lähtöisin oleva Elina Robinson, Laura Rintamäki, Tove Djupsjöbacka ja Erika Alajärvi ”, kertoo Kortelainen.
”Kurssitoiminta on kaiken ydin ja sen lisäksi osallistumme tapahtumiin ja tuotamme niitä itse. Olemme osallistuneet esimerkiksi Lumo -festareille, Taiteiden yöhön sekä järjestäneet oululaisen flamencon 30-vuotisjuhlagaalan”, hän jatkaa.
”Yhdistys voi tällä hetkellä sangen hyvin. Me ollaan Tiinan kanssa kapiaisten kakaroita, jotka tykkää tehdä asioita määrätietoisella tavalla”, vitsailee Pulkkinen.
Omat askeleet ja kuviot
Pulkkisen ja Kortelaisen yhteistyö syventyi ystävyydeksi. Molemmat huomasivat, ettei pelkkä kursseilla käyminen tyydytä uuden oppimisen janoa ja syntyi halu tehdä jotain omaa.
Naiset lähtivät Erika Alajärven oppiin Madridiin. Paluun jälkeen korona rysähti sotkemaan kuvioita, mutta Alajärven verkkokurssin ansiosta harjoitukset jatkuivat.
”Harjoiteltiin erikseen kotona ja välillä yhdessä. Kyllähän korona pisti koko yhdistyksen toiminnan koville. Tanssi on kuitenkin yhteisöllistä toimintaa, eikä se ole sama asia, kun tepastelee kotona vanerilevyn päällä”, toteaa Pulkkinen.
Koronan väistyttyä tanssikaksikko on jatkanut omia projektejaan entistä tiiviimmin. He ovat käyneet hakemassa lisäoppia Helsingissä Laura Rintamäen sekä Alfonso Losan kursseilta.
”Laura teki mulle ja Tiinalle farrucan, joka on alkujaan miesten tanssi, jossa rytmiä koputellaan jalkojen lisäksi kepillä. Pääsimme esittämään sen Yasmine ry:n kevätnäytöksessä”, Pulkkinen kertoo.
”Mulla on nyt pari muutakin suunnitelmaa tulevaisuuden varalle, joihin Tiina on kyllä lupautunut mukaan”, hän jatkaa virnistäen.
Yhteisessä rytmissä
Flamenco on laji, joka vaatii harrastajaltaan intohimoa, mutta ennen kaikkea malttia ja kärsivällisyyttä. Musiikin rytmiikka on tasatahtiin tottuneeseen korvaan vierasta ja jalkatyöskentelyn eteen saa tehdä toistoja toisensa perään.
”Olisi todella hyvä saada Ouluun säännöllinen viikkotunti, varsinkin aloittelijoille. Täältä vain puuttuu opettaja”, toteaa Kortelainen.
”Me pidettiin alkuun Tiinan kanssa uusille tanssijoille perustreeniä, jotta heillä riittäisi motivaatiota jatkaa. Flamencossa täytyy päästä tietyn pisteen yli, jotta itsenäinen treenaaminen on mielekästä”, Pulkkinen lisää.
Vaikka tekemistä on välillä enemmän kuin tarpeeksi, naiset kokevat harrastuksen isoksi voimavaraksi.
”Tanssiessa voin nollata kaiken, mitä maailmassa tapahtuu. Vaikka työskentelen taiteellisessa ammatissa, toteutan useimmiten toisten ihmisten näkemyksiä. Tanssin kautta saan ilmaista sisimpääni juuri sellaisena kuin sen itse koen.”, Oulu Sinfonian viulistina työskentelevä Kortelainen sanoo.
”Välillä vain yksinkertaisesti loppuvat sanat. Tanssi antaa mahdollisuuden ilmaista itseä eri tavalla”, kirjailija Pulkkinen toteaa.
”Kyse on myös rytmistä. Kun tanssii laulajan ja kitaristin säestyksellä, voi kuvitella olevansa yhteisessä sykkeessä koko maailman kanssa”, hän jatkaa.
Me ollaan ne reikäpäät, jotka tekee mitä vaan, jotta saadaan lisää flamencoa.
Palo Nuevon kursseilla saa jokainen tanssia omista motiiveista käsin ja ottaa irti sen, minkä kokee sopivaksi. Jonnan ja Tiinan suhde tanssiin on hyvin intensiivinen.
”Me ollaan ne reikäpäät, jotka tekee mitä vaan, jotta saadaan lisää flamencoa. Jos homma olisi jotenkin järjellä perusteltua, niin ei me tehtäisi tämmöistä, mihin menee kaikki vapaa-aika ja rahat”, naurahtaa Pulkkinen.
Oulusta Suomen Andalusia
Flamencon juuret löytyvät Espanjan Andalusiasta. Eri maista tulleiden kiertolaisten tarinat ja tyylit sekoittuvat toisiinsa ja syntyi sielusta kumpuavaa tanssia, soittoa ja laulua, joilla voidaan ilmaista koko elämän tunnekirjoa.
Tiinalla ja Jonnalla on suuria haaveita oululaisen flamencokentän elävöittämisen suhteen.
”Kyllähän me vielä tehdään Oulusta Suomen Andalusia. Oululainen flamenco on vähän sellainen punk-äpärä, joka tekee just sitä mitä tahtoo”, kuvailee Pulkkinen.
”Ei noin voi sanoa, joku vielä loukkaantuu”, toppuuttelee Kortelainen nauraen.
”Sanon silti. Kapinnallisesta meiningistä koko laji on saanut alkunsa”, Pulkkinen kuittaa.
Kyllähän me vielä tehdään Oulusta Suomen Andalusia.
Toiminnan laajentamisen edessä on muun muassa sopivan harrastus- ja esitystilan puute. Naulapohjaisilla kengillä ei voi koputella millä tahansa lattialla. Tässä olisikin tulevalle kulttuuripääkaupungille yksi kehityskohde.
”Minä toivoisin Ouluun lisää seiniä. Tanssitoimijat tarvitsevat tilaa harjoitella ja järjestää esityksiä. Pienillä yhdistyksillä ei ole varaa vuokrata suuria lavoja ja tanssisaleja on käytössä hyvin rajallisesti. Valvesalin kaltaisia tiloja saisi olla enemmän”, toteaa Kortelainen.
”Meillä on kuitenkin hyviä suunnitelmia työn alla. Jos ja kun niihin saadaan rahoitus kohdilleen, päästään toteuttamaan aivan uusia juttuja”, lisää Pulkkinen salaperäisesti.
