Näyttelijä Asta Sveholm tuli Ouluun hyvän teatterin ja sukujuuriensa vetämänä: ”Tällaisessa yhteisössä on aika ihana olla”

Näyttelijä Asta Sveholm rientää haastatteluun suoraan Varjoja paratiisissa -näytelmän harjoituksista. On enää tovi ensi-iltaan, mutta Sveholm vaikuttaa hyväntuuliselta. Hän kertoo, että produktio alkaa olla valmis esitettäväksi yleisölle eikä isompaa viime hetken säätämistä ole ilmassa.

Hyväntuulisuuteen on sekin syy, että Sveholm nimettiin edellisellä viikolla ehdokkaaksi Vuoden teatterinäyttelijäksi pääosastaan Pienen hauen pyydystys -näytelmän Elinana. Viime vuonna vuoden teatterinäyttelijän palkinnon voitti Oulun teatterin konkari Tuula Väänänen, ja nyt ehdolla on siis yksi sen tuoreimmista kiinnityksistä.

”Minun mielestäni Oulun teatteri ansaitsee kaiken huomion, täällä on aika kova meininki”, Sveholm sanoo ja jakaa kunniaa ehdokkuudestaan koko työryhmälle.

Juhani Karilan romaaniin (2019) perustuvasta ja Janne Pellisen ohjaamasta Pienen hauen pyydystyksestä tuli Sveholmille ikimuistoinen kokemus. Se oli hänen ensimmäinen pääroolinsa suurella näyttämöllä, mutta myös Elinan hahmosta tuli poikkeuksellisen läheinen näyttelijälle.

”Se oli semmoinen jysähdys, että samaistuin siihen tosi paljon jo kirjaa lukiessani. Minulla oli aivan hullu veto Elinaa kohtaan, mutta en kehdannut sanoa sitä ääneen. Sitten kävikin niin onnekkaasti, että sain roolin, eikä minun tarvinnut edes mainita tästä salaisesta intuitiostani kenellekään.”

Näin perustelee Suomen näyttelijäliitto Sveholmin palkintoehdokkuutta: Sveholm tulkitsee ilmaisuvoimaisesti lappilaisen Elina Ylijaakon roolin ja johdattaa katsojan fantasiamaailmaan, jossa pyörivät peijoonit ja näkit. Taianomaisuuden keskelle hän tuo myötäelettäväksi suurella herkkyydellä ja aitoudella tavallisen ihmisen murheet ja tunnot.

Epätyypillinen naishahmo

Tarinan Elina on poliisin etsimä nainen, joka palaa rituaalinomaisesti kotiseudulleen Itä-Lappiin pyydystämään haukea ja kohtaamaan samalla menneisyytensä. Sveholm kertoo, että häntä kiehtoi hahmossa se, että Karila oli alun perin kirjoittanut hänet mieheksi, kunnes vaimonsa ehdotuksesta kokeili vaihtaa päähenkilönsä nimen Elinaksi. Muut ominaisuudet säilyivät.

”Siinä on nyt nainen, jolla on sellaisia ominaisuuksia kuin jurous ja siilitukka. Luulen, että minuun vetosi juuri se, että hahmo on alun perin kirjoitettu aika neutraalilla tavalla päähenkilöksi miehen näkökulmasta. Kyseessä ei siis ollut perinteinen miehen katseen kautta määritelty naiseus, vaan jotakin muuta, jotakin samastuttavampaa”, Sveholm sanoo.

Pienen hauen pyydystyksen esitykset päättyivät Oulun teatterissa joulun alla.

”Kun mentiin viimeisessä esityksissä kumarruksiin, minulta pääsi itku, jota en pystynyt yhtään pidättämään. Avoimesti siinä ihmisten edessä itkin – sitäkin, että olin niin onnellinen siitä kaikesta, missä sain olla mukana. Meistä muodostui tiivis työryhmä, jolla oli yhteinen rakkaus sitä teosta kohtaan. Tämä oli ehkä raskain irtipäästö roolista, mitä minulla on koskaan ollut.”

Äidin jalanjäljissä

Elinan roolin sisäistämistä saattoi helpottaa sekin, että helsinkiläissyntyisellä Sveholmilla on sukujuuria pohjoisessa. Hänen äitinsä, näyttelijä Sari Havas, on kotoisin Oulusta. Myös hänen isänsä, niin ikään näyttelijänä tunnettu Pertti Sveholm, on käynyt syntymässä Oulussa, vaikka varttuikin Lappeenrannassa.

Asta Sveholm sanoo, että yksi syy hänen Ouluun muuttamiselleen oli juuri sukutaustassa. Sveholm ja hänen puolisonsa Sami Lalou kiinnitettiin Oulun teatterin näyttelijöiksi samaan aikaan syksyllä 2022.

”Äiti on pienenä tyttönä päässyt tanssiryhmänsä kanssa Oulun teatterin lavalle, ja siitä se teatteri-innostus lähti. Ympyrä sulkeutui, kun hakeuduin tänne”, Sveholm hymyilee.

Ennalta Oulu ei ollut Sveholmille kovin tuttu, sillä aikoinaan hänen isovanhempansa vierailivat yleensä Helsingissä eikä toisinpäin. Nyt Sveholmilla on cv:ssään jo erityistaitona Oulun murrekin – muun muassa vaihto-oppilasvuonna opitun japanin kielen ohella. Hän nauraakin, ettei Ouluun muuttaminen ollut yhtä iso harppaus kuin teini-ikäisenä yksin Japaniin muuttaminen, vaikka kavereiden ja perheen luota pois lähteminen on oman ikävänsä aiheuttanut.

”Ensinnäkin tykkään oululaisista. On ihan parasta, kun menee tuolla kaupungilla, niin oululaiset ottavat ihan hihasta kiinni ja kertovat, että ’minä näin sen Pienen hauen pyydystyksen, se oli hirveän hyvä’. Se on ihan sairaan ihanaa. Eivät ihmiset Helsingissä tule juttelemaan, vaikka ehkä tunnistaisivatkin. Tällaisessa yhteisössä on aika ihana olla.”

Kunnianhimoista teatteria

Sveholm kiittää oululaisia myös siitä, että he ovat kiinnostuneita Oulun teatterista ja teatteritaiteesta. Samalla kehut saa taiteellisen johtajan Alma Lehmuskallion luotsaama kunnianhimoinen ohjelmisto.

”Tajusin, että Alma tekee taiteellisia valintoja, jotka pohjaavat samaan arvomaailmaan kuin itselläni on. Olin valmis tulemaan vähän kauemmaksi sen takia”, Sveholm sanoo ja lisää, että Pienen hauen kaltaisten produktioiden tekeminen auttaa myös siihen ajoittain kalvavaan tunteeseen, että esimerkiksi tv- ja elokuvatyöt ovat pitkälti Helsingissä.

”Niissä hetkissä pitää aina muistaa, että me teemme täällä ihan sairaan siistejä juttuja, ja katsojat tykkäävät. Täällä on olemassa universumi, joka ei ehkä yllä Helsingin mediaan, mutta on merkityksellinen.”

Erityisen suuri ilon aihe Oulussa on ollut se, että Sveholm ehti viettää noin vuoden verran aikaa nyttemmin edesmenneen isoisänsä kanssa. Sveholm muistelee lämpimästi, kuinka vaari esitteli pyöräkaupassakin ylpeänä tyttärentyttärensä Oulun teatterin uutena näyttelijänä.

”Tajusin, kuinka tärkeää hänelle ja myös äidilleni oli, että tulin tänne”, Sveholm sanoo ja arvelee, että pääkaupunkiseudulla omaa paikallista identiteettiä ei koeta yhtä vahvasti.

Jäähyväiset Oululle

Sveholm paljastaa, että lauantaina ensi-iltaan tuleva Varjoja paratiisissa jää hänen viimeiseksi roolikseen Oulun teatterin näyttelijänä. Tulevista töistään hän ei voi vielä kertoa, mutta Oulussa ehditään nähdä vielä ensi kesänä Hupisaarten kesäteatterissa Sveholmin kirjoittama Eläintila-näytelmä, jossa eläimet nousevat kapinaan ihmisiä vastaan. Esityksen toteuttaa Asema-kollektiivi ja ohjaa Emma Mattila.

”Siihen tulee meitä Teatterikorkeakoulusta vasta valmistuneita sekä vielä maisteri- ja kandivaiheessa olevia nuoria kollegoita ja ystäviä. Myös Oulun teatterin henkilökuntaa on mukana tekemässä sitä, eli kaksi yhteisöäni kohtaa”, Sveholm iloitsee.

Hän sanoo, että nuoria helsinkiläisnäyttelijöitä on helppo houkutella Ouluun, koska täällä heillä on tilaa tehdä omanlaistaan taidetta.

”Oulun teatteri esimerkiksi auttaa meitä antamalla resursseja ja materiaaleja, pukuja lainaan ja niin edelleen. Se on tämmöiselle apurahaproggikselle sairaan iso juttu”, Sveholm kiittelee.

”Mutta on myös niin, että me vähän haluammekin pois sieltä etelästä. Itse helsinkiläisenä olin sitä mieltä, että Suomen kulttuurikenttä ei voi olla tässä, en suostu uskomaan, tuntuu aika ahtaalta kuplalta. Sitten tulin tänne, ja se kupla avautui.”

Valovoimainen Sveholm ottaa ilomielin vastaan ajatuksen siitä, että näyttelisi joskus tulevaisuudessakin Oulun teatterin lavalla vaikkapa vierailijana.

”Minulla on tällä hetkellä sydämessä suuri paikka Oululle, ja se ei sieltä hevillä lähde.”