Mukaan leikkiin tuu! Oululaisten päiväkotien pihoilla leikitään huomenna varhaiskasvatuksen juhlavuoden laululeikkiä

Hiukkavaaran Taikapolun eskarilaiset suunnittelivat koreografian Mukaan leikkiin tuu- laululeikin kertosäkeeseen. Liikkeiden keksiminen oli lasten mielestä helppoa. Kuva: Minna Mäki-Heikkilä

Julkaistu: Kirjoittaja: Minna Mäki-Heikkilä

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oululaisten päiväkotien pihoilla pidetään tänään hauskaa! Aamupäivän ulkoilut saavat mukavaa maustetta Soivan Siilin ja Oulun varhaiskasvatuksen kehittämisyksikkö Alaköökin yhdessä tekemästä juhlavuoden laulusta, johon viiden eri päiväkodin lapset ovat suunnitelleet yhteisen laululeikin.

Laululeikkiä on harjoiteltu päiväkodeissa toukokuun aikana ja harjoitukset huipentuvat yhtäaikaiseen esitykseen huomenna keskiviikkona klo 9.30. Lasten ilo on tarttuvaa, joten hyvää mieltä päiväänsä kaipaavat voivat siis katsella puoli kymmenen aikaan lähimmän päiväkodin suuntaan!

Juhlavuoden uutisia löytyy kootusti Mun Oulusta

Oulun varhaiskasvatuksen juhlavuoden avulla halutaan tehdä näkyväksi oululaisen varhaiskasvatuksen historiaa sekä sen henkilöstön aiemmin ja nykyisin tekemää työtä oululaisten lasten ja perheiden hyväksi.

Varhaiskasvatuksen juhlavuoteen liittyvät uutiset löydät helposti Mun Oulusta osoitteesta: www.munoulu.fi/varhaiskasvatus120v