Miten keskustella lapsen kanssa väkivallan jälkeen – kuuntele Turvallinen Oulu podcastin neljäs jakso
Turvallinen Oulu -podcastin asiantuntijavieraina ovat Marika Laakkonen-Linna ja Jasmin Kaunisto.
Jaa sosiaalisessa mediassa:
Vieraanamme tässä jaksossa on Marika Laakkonen-Linna, joka toimii psykologina lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian yksikössä OYS:ssa ja on lisäksi mukana THL:n Barnahus-hankkeessa kehittämässä lasten väkivalta- ja seksuaalirikosten tutkintaa ja uhrien hoitoa.
Toisena vieraana on oikeuspsykologi ja Poliisiammattikorkeakoulun lehtori Jasmin Kaunisto. Hän kouluttaa poliiseja lasten kohtaamiseen poliisityössä ja tutkimaan lapsiin kohdistuneita rikoksia. Jasmin opettaa psykologiaa myös Oulun ja Itä-Suomen yliopistoissa.
Lapsen käytöksen esim. leikin, piirustusten, sanaston, puheiden, eleiden ja ilmeiden perusteella ei voida suoraviivaisesti päätellä, että niiden takana on jonkinlaista väkivaltaa. Aikuiset voivat toisinaan ylitulkita lasten käyttäytymistä omien ennakko-oletustensa suuntaisesti.
Kaltoinkohteluun voidaan liittää perinteinen liikennevaloajattelu: punainen valo syttyy, kun lapsi tai nuori kertoo tai antaa muutoin selviä viitteitä siitä, että on joutunut kaltoinkohdelluksi. Vihreä valo viittaa huolettomaan tilanteeseen. Ja keltainen valo palaa silloin, kun ei ole nuoren omaa kertomusta eikä varsinaista tietoa asiasta, mutta aikuisella herää huoli muilla perustein.
Lapsen ja nuoren kanssa keskusteluun ja hänen johdateltavuuteensa vaikuttaa iän lisäksi kehitystaso. Johdattelevia kysymyksiä ovat ko/kö-päätteiset kysymykset (oliko/kävikö/tekikö). Asian selvittämiseksi suotavampia ovat ns. avoimet kysymykset, joilla rohkaistaan lasta kertomaan kokemastaan tai tarkentamaan käyttämiään ilmaisuja esim. ”Mitä tarkoitat selkäsaunalla?” Myös ”kerro” kehotukset ovat hyviä, esim. ”kerro, mitä koulumatkalla tapahtui.”
Aikuisen tulisi ottaa lapsen kertomus vastaan rauhallisesti, ilman omia tunnereaktioita. Tärkeää on olla kauhistelematta tai päivittelemättä lapsen kokemaa ja viestittää, että aikuinen kestää kuulla lapsen asian.
Lasta tai nuorta ei voi pakottaa puhumaan traumaattisista tapahtumista, mutta häntä voi rohkaista siihen. Ellei keskustelu lähde ensiyrittämällä liikkeelle, aiheeseen voi palata joskus myöhemmin rauhallisessa tilanteessa kysymällä esim. ”Mainitsit eilen siitä, mitä viikonloppuna tapahtui. Haluatko nyt puhua siitä lisää?”
