Madekosken koulun pidetty keittäjä ja talonmies Siiri Rusanen, 96, on asunut 1950-luvulta lähtien koulun pihapiirissä
Madekosken koulun entinen keittäjä ja talonmies Siiri Rusanen, 96, on edelleen kunniavieras koulun juhlissa. Kuvat: Henna Saarenketo
Jaa sosiaalisessa mediassa:
Siiri Rusanen toimi 34 vuotta Madekosken koulun talonmiehenä ja keittäjänä ja asui perheensä kanssa ajan hengen mukaisesti koulun yhteydessä. Hän on nähnyt työuransa aikana koulumaailman muutokset ja ollut monelle oppilaalle se tuttu ja turvallinen aikuinen, jolle voi koulupäivän aikana käydä kertomassa kuulumiset. Eläkkeelle siirtymisen jälkeen Siiri jäi asumaan vuokralle samaan asuntoon ja seurailee edelleen kiinnostuneena koululaisten touhuja pihamaalla.
Siiri Rusasen iloiset kasvot ovat tulleet tutuksi Madekosken koulun oppilaille jo 1950-luvulta lähtien, kun hän tuli koululle talonmieheksi ja keittäjäksi. Kaikkien koululla Siirinä tuntema nainen nähtiin talvella tekemässä lumitöitä ja lämmittämässä luokkatiloja ennen kuin hän siirtyi keittiön puolelle valmistamaan ruokaa. Kesäisin touhukas nainen työskenteli kesäsiirtolassa, jossa työntekijät ja lapset asustelivat aina viikon kerrallaan.
Oli toimi mikä tahansa, Siiri teki työnsä sydämellä. Hän muistelee nyt 96-vuotiaana lämmöllä menneitä vuosia.
Kestilästä Madekoskelle
Siiri oppi ottamaan vastuuta jo nuorena tyttönä kotipaikassaan Kestilässä, kun hän meni sotien jälkeen hoitamaan karjaa. Työtehtäviin kuului lehmien lypsäminen, ruokkiminen ja laitumelle vieminen.
”Siihen aikaan maalla mentiin joko lapsenlikaksi tai karjalle. Olin kolmessa eri navetassa töissä”, Siiri kertoo.
”Minulla oli välillä yhdeksänkin lehmää vastuullani. Ei siinä päivässä jäänyt paljoa vapaa-aikaa. Olen joskus miettinyt, että aika iso vastuu se oli 16-vuotiaalle.”
Nuoren naisen elämä otti uuden suunnan, kun häntä pyydettiin lähtemään Madekoskelle hoitamaan entistä naapurintyttöä, joka oli joutunut petipotilaaksi.
”Madekoskella oli siihen aikaan paljon nuoria, pesäpallojoukkueet ja kaikki. Seurantaloilla Jyrässä ja Väinölässä oli paljon toimintaa. Oli tansseja, ohjelmaa ja minäkin olin näytelmässä”, Siiri muistelee.
Madekoskelta löytyi myös aviomies. Siiri ja Yrjö Rusanen vihittiin vuonna 1948.
Uutta oppia etelästä
Pian häiden jälkeen Rusasen pariskunta lähti töiden perässä Espooseen. Mies teki metsätöitä ja hoiti trukkikuskin virkaa Helsingin Satamalaitoksella. Siiri puolestaan meni jälleen karjalle ja hoiti pariskunnan pientä poikaa.
Koulutyö tuli Siirin elämään hänen omien sanojensa mukaan aivan sattumalta.
”Espoon kylään oltiin perustamassa koulua, ja siihen aikaan sitä ruukattiin kysellä, että kuka se rupeaisi hommiin. Naapurin rouva oli kunnan miehille vinkannut, että jos se tuo Rusasen rouva alkaisi. Sillä tavalla minä aloitin koulutyöt, ihan rohkeasti vaan”, Siiri nauraa.
”Aloin keittämään ja hoitamaan koulurakennuksen lämmityksen. Muistan semmoisen hauskan jutun, että siellä tuli porakaivosta niin suolaista vettä, etteivät hernekeiton herneet pehmenneet ollenkaan. Piti laittaa soodaa sekaan, ja sitten vasta pehmenivät”, hän muistelee.
Siiri Rusanen seuraa mielellään koululaisten touhuja ikkunastaan.
Rusasen perhe ehti elellä Espoossa noin viisi vuotta, kun sai tietää, että Madekosken koululla oli talonmiehen paikka auki. Aviomiehen veri veti takaisin kotiseudulle, ja niin Siiri ja Yrjö päättivät molemmat käydä talonmiehen toimeen vaadittavat kurssit. Siiri sai paikan ja perhe muutti Madekosken koulun pihamaalla sijaitsevaan mökkiin.
Mielekästä työtä aamusta iltaan
Kun Siiri aloitti työt Madekosken koululla, asui koulurakennuksen yhteydessä Rusasten lisäksi kolme opettajaperhettä. Rusaset asuivat keittolassa, jonka päässä oli myös muuripata ja saunarakennus.
”Siihen aikaan oli aivan yleistä, että opettajat ja talonmiehet asuivat koulun pihapiirissä. Talonmiehen työkin oli sen luonteista, että siellä piti olla paikalla aamusta iltaan lämmittämässä ja pitämässä paikat kunnossa. Kyllä sitä päivässä tuli mentyä pihaa ristiin ja rastiin. Kerran yksi opettaja minulle sanoikin, että siellä se Siiri taas mennä hynttyyttää kodin ja keittolan välillä”, Siiri nauraa.
”Minä tykkäsin siitä työstä aivan alusta asti. Kamiinoita piti lämmittää, talvisin pukata lumia pihalta, kantaa vettä ja valmistaa ruuat. Silloin olivat muuten naiset talonmiehinä Sanginsuun, Pikkaralan ja Korvensuoran kouluillakin.”
Parin vuoden päästä, vuonna 1957, perheeseen syntyi toinen lapsi.
”Olin kaksi viikkoa pois työstä silloin kun tyttö syntyi, ja sen jälkeen palasin. Ei silloin mitään pitkiä äitiyslomia pidetty. Miehellä ei juuri silloin sattunut olemaan töitä, niin hän auttoi vauvan kanssa”, Siiri kertoo.
”Kesäisin menin sitten aina kesäsiirtolaan töihin. Siellä tehtiin ruokaa, lämmitettiin saunaa ja pidettiin paikat puhtaana. Oulun kaupungilla oli aikoinaan monta kesäsiirtolaa, jonne lapset saivat hakea paikkaa. Siellä asuttiin aina viikot ja tultiin sitten viikonlopuksi bussilla kotiin.”
Soppaa ja suuria muutoksia
Siiri muistelee, että 1960-luvulla kouluruokana tarjottiin yleensä keittoa, ja oppilaat toivat kouluun myös omia eväitä. Ruokailu tapahtui luokissa ja jokaisella oli oma ruokaliina, joka levitettiin pulpetille.
”Siihen aikaan valmistettiin ruoka hyvin pitkälti koulun omassa keittiössä. Lihat piti käsitellä ja leikkoa. Otin aina semmoiset osat lihasta pois, mistä lapset eivät tykänneet, kuten jänteet ja läskipalat”, Siiri kertoo.
”Paljon tehtiin kaikenlaisia keittoja. Pinaattikeitto ja karjalanpiirakat olivat suosittuja ruokia.”
Vuosi 1965 on jäänyt Siirin mieleen.
”Silloin Madekoski liittyi Oulun kaupunkiin ja saatiin öljylämmitys. Silloin saatiin myös keittiöön kunnon kattilat ja keittopaikat. Molemmat asiat helpottivat minun työtäni valtavasti”, hän tuumaa.
Siiri Rusanen asuu Madekosken suojellun alkuperäisen koulurakennuksen päädyssä.
Vuonna 1970 Siirin aviomies menehtyi. Siiri muistelee, että raskaina aikoina työ antoi voimia ja piti elämässä kiinni.
Koko Madekosken koulu koki 1980-luvun alussa suuria muutoksia, kun koulurakennus ja asuinrakennukset remontointiin. Silloin kouluun rakennettiin myös ruokala, uusi keittiö ja lisärakennus.
Se tuttu keittäjä-Siiri
Vielä 1980-luvullakin oli laajalti tapana, että kouluissa ruoka annosteltiin valmiiksi lautaselle. Kauhan varressa oleva Siiri tuli koululaisille tutuksi ja ruuan jakamisen yhteydessä haluttiin kertoa Siirille päivän kuulumiset.
”Minä olen aina tullut lasten kanssa hyvin juttuun. Siiriksi minua on täällä aina puhuteltu ja tuolla pihalla on aina joku nostanut kättä ja vilkuttanut, että hei Siiri”, hän kertoo hymyillen.
”Koululla oli tapana, että kuudesluokkalaiset kirjoittavat aina muistokronikan. Yhdessäkin muisteltiin että, Siiri aina sanoi, että kyllä tuon verran jaksat syödä”, Siiri naurahtaa.
Siiri jätti talonmiehen tehtävät vuonna 1982, mutta jatkoi vielä keittäjänä vuoteen 1989, kunnes jäi eläkkeelle.
”Kun jäin pois, sanoivat oppilaiden vanhemmat, että minua siellä kaivattaisiin takaisin. Kyllähän se mieltä lämmittää”, Siiri sanoo.
”Tässä vuosien varrella olen tavannut monia oppilaita, jotka ovat nyt jo aikuisia ihmisiä. Aina he kiittävät minua hyvästä ruuasta. Se on paras palkkio työstä, jota olen koko sydämelläni tehnyt”, hän lisää.
Eläkepäiviä museotalossa
Työuran aikana Siiri muutti asumaan rakennukseen, joka toimi aivan ensimmäisenä Madekosken kouluna. Rakennus on nykyään museoviraston suojelema.
Eläkkeelle jäätyään Siiri kysyi talouspäälliköltä, olisiko hänen mahdollista jäädä samaan asuntoon vuokralle. Sopimus tehtiin, ja Siiri nauttii edelleen olostaan tutussa pihapiirissä.
”Minun nykyisessä olohuoneessani oli aikoinaan luokkahuone ja makuuhuoneen paikalla oli terveydenhoitajan huone”, Siiri kertoo.
Siiri Rusanen on vuosien varrella usein saanut entisiltä oppilailtaan kiitosta ruuistaan. ”Se on paras palkkio työstä, jota olen koko sydämelläni tehnyt.”
Vaikka Siiri ei ole enää pitkään aikaan osallistunut kouluarkeen, hänet on aina kutsuttu koulun juhliin ja keväisin kirkkomatkalle. Koululla tiedetään, kuka talon päätyä asuttaa, ja Siiristä on mukavaa seurata ikkunasta koululaisten toimintoja.
Siiri katsoo menneeseen lempein silmin ja on kiitollinen siitä, että sai tehdä töitä pitkään samassa paikassa. Hän uskoo, että työ on toiminut parhaana opettajana.
”Olen aina sanonut, että kouluja on hyvä käydä, mutta työ se on, joka lopulta opettaa ammattiin.”