Made in Oulu, osa 2: Kohta puoli miljoonaa myytyä Vaatelaastaria – maailmaa paranee paikka kerrallaan

Taija Sailion hihaa koristaa yksi yrityksen uusimmista tuotteista: heijastava Vaatelaastari. Kuvat: Minna Mäki-Heikkilä

Julkaistu: Kirjoittaja: Minna Mäki-Heikkilä

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Tekstiilijäte ja pikamuoti ovat kasvaneet yhä suuremmaksi globaaliksi ongelmaksi. Myös jokainen suomalainen tuottaa keskimäärin 11 kiloa tekstiilijätettä vuodessa.

Tutkimusten mukaan paras keino tekstiiliteollisuuden päästöjen vähentämiseen olisi vaatteiden huoltaminen ja niiden käyttöajan pidentäminen. Usein vaate kuitenkin lentää ensimmäisen tahran tai reiän ilmestyessä roskiin, koska sen paikkaaminen on liian hidasta ja vaivalloista.

Vaatelaastari mullistaa tämän, sillä sen kiinnittäminen hankaamalla on helppoa ja nopeaa – ja kaiken lisäksi paikoilla voi kaunistaa pukineesta entistä ehomman. Tyylikkäästi paikatulla vaatteella voi viestiä myös ympäristötietoisuutta ja trendikkyyttä, ei vain nuhjuisuutta.

Mitä Vaatelaastarin yrittäjät ajattelevat Sitralta saadusta positiivisesta huomiosta?

”Meille on tärkeää olla mukana kiertotalouskeskustelussa. Kyse on uusista innovaatioista, jotka auttavat arjen vastuullista kuluttamista. Tämä oli meille ihana näyttö, että olemme tarttuneet oikeisiin asioihin”, kertoo Vaatelaastarin muotoilusta vastaava Taija Sailio.

Vaatelaastarin toimisto BusinessAsemalla.
Vaatelaastarin toimisto löytyy Hallituskadun BusinessAsemalta.

Vastuullisuus ja design käsi kädessä

Yrityksenä Vaatelaastari pyrkii laaja-alaiseen vastuullisuuteen. Tuotteet valmistetaan Suomessa ja niiden materiaalia on kehitetty kahden markkinoilla olovuoden aikana ympäristöystävällisemmäksi.

Aluksi Vaatelaastarit valmistettiin tavallisesta puuvillasta. Kun tilausmäärät kehittyivät riittäviksi, päästiin siirtymään luomupuuvillaan. Nyt Vaatelaastarit valmistetaan muovipullojätepohjaisesta kierrätyspolyesterista.

Käytännössä yhdestä muovipullosta syntyy yksi Vaatelaastari.

Tuotteessa on silti pyritty säilyttämään mukavuus ja käytännöllisyys.

”Polyesteristakin haluttiin valmistaa Vaatelaastari, joka ei tunnu muoviselta, vaan sen tuntu pysyy pehmeänä, joustavana ja sileänä”, kertoo Sailio.

Muumeja, merinovillaa ja huomiovärejä

Vaatelaastarin perusmalliston lisäksi yritys valmistaa yhteistyökumppaniensa kanssa myös täsmätuotteita, kuten urheiluvaatteisiin ja työvaatteisiin soveltuvia Vaatelaastareita.

Keli Clothingin kanssa markkinoille on saatu merinovillaiset Vaatelaastarit retkeilijöiden, pyöräilijöiden ja muiden ulkoilijoiden iloksi. Tänä syksynä tulossa ovat myös Ruskovillan kanssa valmistetut silkkivillapaikat.

”Villan hankauksenkesto ei ole valtaisan suurta, joten kovassa käytössä tietyt paikat, kuten polvet saattavat herkästi kulua puhki. Vaatelaastarilla saadaan pidennettyä myös näiden vaatteiden käyttöikää”, Sailio kertoo.

ImageWearin kanssa yhteistyönä tehdyt Vaatelaastarit ovat puolestaan saaneet pintaansa huomiovärin. Työvaatteissa vedenpitävyys on tärkeää, joten niitä ei välttämättä voi paikata ompelemalla.

”Sitten on nuo meidän Haisulit, eli Eurokangas-yhteistyön tulokset. Paikan näkyvyys on myös yksi teema, josta halutaan puhua. Paikka voi myös kaunistaa vaatetta”, Sailio tuumailee.

Sailio kertoo, että Vaatelaastarien muodot ovat ylityksen omaa suunnittelua ja kuosit ostetaan suomalaisilta tekstiilisuunnittelijoilta. Mukana on sekä kokeneita konkareita, että ensimmäisiä kaupallisia tuotteitaan suunnittelevia opiskelijoita.

Vaatelaastarin tuotteita. Etualalla Miki Liukkosen kanssa suunniteltu Paikkapaikka.
Mallistoon tehdään myös erikoiseriä, kuten Miki Liukkosen kanssa toteutettu Paikkapaikka, jonka grafiikat syntyivät Liukkosen kirjoitusten pohjalta.

Uusia ideoita #paikkaushaaste-ryhmästä

Vaatelaastaria kehitetään jatkuvasti käyttäjien kokemuksia kuunnellen. Monipuolista palautetta ja uusia ideoita saadaan erityisesti #paikkaushaaste -Facebook-ryhmästä.

”Eräällä ryhmäläisellä esimerkiksi kylpyhuoneen matto oli lähtenyt hajoamaan reunasta, ja siitä oli saatu napattua Vaatelaastarilla kiinni”, kertoo Sailio.

Vilkaisu someen todistaa, että Vaatelaastarilla on paikattu ainakin retkituoleja, pyörän penkkejä, nukketalon kalusteita, asuntoauton oven kahva sekä paljon muuta.

#paikkaushaaste-ryhmästä nousi esiin viime kesänä myös kenkien paikkaaminen, jota Vaatelaastari on nostanut sittemmin esiin markkinoinnissaan ja tuotekehityksessään.

Pienessä ja yksikertaisessa tuotteessa onkin potentiaalia moneen.

”Tuotehan mahdollistaa kaikkea. Ollaan vähän Pelle Peloton -tyyppisesti lähdetty monenlaiseen ja tällä hetkellä ollaan mukana esimerkiksi printatun elektroniikan PrintoCent-hankkeessa OAMKin ja muiden yhteistyökumppanien kanssa”, Sailio kertoo.

Made in Oulu

Oulun seudulta löytyy osaavia tekijöitä ja paikallisia tuotteita. Pohjois-Suomen muotoilijat Proto ry järjesti osana vuoden 2021 Kotiseutupäiviä Made in Oulu -kilpailun, jonka finaalissa nähtiin yhdeksän yleisön valitsemaa osaajaa.

Mun Oulu esittelee nyt juttusarjassaan näitä yrittäjiä, suunnittelijoita ja käsityöläisiä – heidän tuoreimpia kuulumisiaan sekä tarinoita tuotteiden takaa! Vaatelaastari sai kilpailussa tuomariston kunniamaininnan.

 

 

Lue myös