Luonnonläheinen Oulu voitti puolelleen
Hilde Hens antaa Oululle plussaa luonnosta. Ihmetyksen aiheena olivat alkuaan hiljaiset ihmiset. Kuvat Petteri Löppönen.
Jaa sosiaalisessa mediassa:
Belgialaisen Hilde Hensin toi Ouluun ensin puolivuotinen jakso vaihto-opiskelijana ja myöhemmin määräaikainen pesti tutkijana. Sen lähestyessä loppuaan hän huomasi, ettei halua asua enää missään muualla. Oulusta tuli kotikaupunki.
Hilde Hens muistaa hyvin ajan, kun hän palasi kotikaupunkiinsa Antwerpeniin Belgiaan vietettyään edellisen puoli vuotta vaihto-opiskelijana Oulun yliopistossa. Aiemmin omalta tuntunut elämänmeno näytti uudet puolensa.
”Meni kauan aikaa ennen kuin totuin Belgian hektisyyteen. Ihmiset ovat siellä kiireisempiä enkä saanut enää samaa rauhaa kuin Oulussa”, hän sanoo.
Hens kertoo jääneensä kaipaamaan ennen kaikkea luontoa. Nykyisin Linnanmaalla asuvana hän voi milloin vain laittaa juoksukengät jalkaansa, ottaa husky Inuqin mukaan ja suunnata vaikkapa lähiseudun metsiin. Polkujuoksijalle etenkin Auran majan hiihtolatujen tienoo ja Kalimenjoen varren metsät ovat tuttuja.
”Olen käytännössä suurimman osan ajastani ulkona, mikä ei Belgiassa olisi mahdollista. Täällä luonto on jatkuvasti lähellä.”
Toki ensi alkuun pohjoispohjalainen ulkoilma vaikutti karulta. Vaihto-oppilasaika alkoi tammikuisena iltana Helsingin-koneen laskeuduttua Oulunsalon lentokentälle. Vastassa oli pimeys ja kova pakkanen.
Biologiaa ja erityisesti evoluutiobiologiaa opiskellut Hens etsi vaihto-oppilasjaksolle paikkaa ”jossain pohjoisessa” ja yliopistojen yhteistyön siivittämänä se tarkoitti käytännössä Oulua.
”Toivoin, että luonto olisi täällä lähellä ja tiesin, että kieli on vaikea opetella. Vaikka osasin odottaa sitä, kylmyys yllätti silti”, hän naurahtaa.
Hiljaiset oululaiset
Vaihto-opiskelijana hän vietti aikaansa pääasiassa muiden ”vaihtareiden” kanssa, joten oululaiset jäivät tuntemattomiksi. Jos jotain, niin hiljaiset oululaiset vaikuttivat yrmeiltäkin puheliaisiin antwerpenilaisiin verrattuna.
Biologian opiskelijat kuitenkin liikkuivat paljon lähiluonnossa ja tekivät retkiä Kuusamoon Karhunkierrokselle ja Riisitunturille sekä huskyfarmille Nellimiin. Hens sanoo pitävänsä Oulun metsistä ja ulkoilualueista, mutta on hienoa, että myös muut luontokohteet ovat helposti saavutettavissa.
”Palasin Antwerpeniin viimeistelemään maisteritutkintoni, mutta huomasin haaveilevani palaavani vielä joskus takaisin.”
Kaksi vuotta myöhemmin oli toiminnan aika. Oulun yliopistossa oli avautunut tutkijan paikka Hensin omalla alalla. Vain muutamaa kuukautta myöhemmin Hensin ja Inuq-pentukoiran matkatavarat rullasivat jälleen kerran Oulun kamaralla.
Tällä kerralla suomalaisuus ja oululaisuus tulivat uudella tapaa lähelle uusien työkavereiden myötä. Näillä oli tosin kummallisiakin tapoja. Hens selventää, että belgialaisille on merkittävää olla koko ajan tekemässä jotain ja saada jotain aikaiseksi. Sitä vasten oli aidosti outoa, että ihmiset vetäytyvät kesäisin kuukaudeksi kantoveden varaan olemaan tekemättä sen ihmeempiä.
”Kun löysin ystäviä ja pääsin heidän kanssaan mökkireissuille, ymmärsin saunomisen ja mökkeilyn tuoman rauhan, enkä osaa enää kuvitella eläväni ilman niitä.”
Hens löysi hengenheimolaisia myös kiipeilijöistä ja polkujuoksijoista.
”Heillä on samanlaiset toiveet ja kiinnostuksen kohteet kuin minulla. Tulin Ouluun töiden takia, mutta jäin tänne ystävieni ansiosta. Sain todella hyviä kavereita ja hiljalleen ymmärsin, etten missään nimessä halua lähteä täältä enää pois.”
Uranvaihto väitöstyön jälkeen
Kasviekologian alaan kuuluva väitöstyö uhanalaisten orkideoiden suojelusta hyväksyttiin kesäkuussa 2017. Tutkimusura ei sillä erää jatkunut. Hens päätti tarttua tavoittelemaan parempaa suomen kielen taitoa ja pestautui Partioaittaan myyjäksi.
”Kielitaito on tärkeä jo jokapäiväisen elämänkin takia. Menin Partioaittaan töihin, sillä siellä kieltä täytyy todella käyttää jatkuvasti. Se on vielä vaikeaa, mutta tuntuu hyvältä, kun osaan puhua suomea jo paremmin.”
Samalla yrmeys on karissut oululaisten ympäriltä.
”Hiljaisuus on helppo ymmärtää väärin. Luulin, että suomalaiset ovat oudompia, mutta he ovatkin mukavia ja rentoja – heille ei vain ole tärkeää saada ääntänsä jatkuvasti kuuluviin.”