Linja-autonkuljettaja Miikan työn ilo näkyy ulospäin

Miika Mustajärvi pyöräyttää tottuneesti bussin numero seitsemän Puolivälinkankaan päätepysäkille ja hörppää vettä. Nyt on hetki aikaa omille eväille ja levähdykselle, kun matkassa pitää olla vasta seitsemän minuutin päästä. Tuo seitsemän minuuttia on piirtynyt Miikan mieleen niin hyvin, että kelloakaan ei tarvita – bussi lähtee kyllä ajallaan, sillä Miikalla on sisäinen kello, joka noudattelee bussivuoroja. Miika on unelmatyössään.

Haave ison auton kuljettamisesta

Miika on työskennellyt linja-autonkuljettajana kuusi vuotta eli 22-vuotiaasta saakka. Miika oli kiinnostunut kuljetusalasta jo armeijassa, ja armeijasta pääsyn jälkeen ammattihaave kirkastui.

”Kipinä ison auton kuljettamiseen ei hävinnyt, ja niinpä suoritin henkilökuljettajan pätevyyden ja pääsin heti työhön.”

Kuljettajan työpäivä ja -viikko ovat niin vaihtelevia, ettei Miika osaa edes kuvailla tavallista päivää. Hänellä saattaa olla seiskabussin lisäksi keikka vaikkapa Kajaaniin. Joskus on lyhempää päivää ja joskus pitempää. Sitten jos on pitempiä päiviä, niin vastapainoksi on myös pitempiä vapaita. Joskus linjapäiväänki sisältyy tilausajoja. Työt ovat työvuorolistassa kuukaudeksi eteenpäin. Tarvitseeko kuljettajan opetella pitkiä reittejä ulkoa?

”Kyllä minä ne pian opin, Oulussa ajan esimerkiksi tätä seiskaa ja kymppiä. Ajamme yhteensä 16 eri linjaa Oulussa. Aamuvuorot aloitetaan Metsokankaan tai Tyrnävän varikolta ja iltavuorot aloitetaan yleensä päätepysäkeiltä.”

”Vapaus, itsenäisyys ja ihmisten tapaaminen”, summaa Miika työnsä parhaita puolia ja lisää, että myös työkaverit ovat mukavia. Miikan mielestä useammatkin nuoret voisivat harkita kuljettajan ammattia.

Mummo kopsahti lumihankeen

Miika nauttii työstään silminnähden, ja sen ovat huomanneet myös asiakkaat. Hän saa paljon kiitosta ystävällisyydestään. Kommelluksittakaan ei ole selvitty, ja Miika muistelee nauraen erästä tilannetta, johon liittyi mummo ja lumihanki.

”Eräs mukava mummo oli poistumassa etuovesta kauppakassien kanssa. Autoin mummon kauppakassit ulos, ja kun mummo kyykistyi niitä nostamaan, niin laitoin samalla oven kiinni, jolloin ovet pökkäsivät mummon pehmeään kinokseen. Kun nostin mummon ylös, niin mummo vain naureskeli ja tarjosi kiitoksena vielä suklaata”, muistelee Miika.

Kerran taas puhkesi rengas, mutta onneksi se tapahtui juuri ennen varikolle ajoa. Muutoin olisi tarvittu vara-autoa.

Miika antaa hyvät pisteet kaikille oululaisasiakkaille, myös nuorille. Nuoret ovat yhtä kivoja kuin aikuisetkin. Myös yökyöpelivuorossa osataan käyttäytyä, ja yövuorot ovatkin useimmiten erittäin rauhallisia. Työssä pitää olla myös joustava bussien suhteen, sillä kuljettajan pitää osata ajaa erilaisia busseja.

”Joskus ajetaan matalalattiabussia kaupungissa ja toisena päivänä pitkänmatkan bussia.”

Miikan työssä tärkeää on myös merkityksellisyys.

”On hyvä, että saan olla osa sitä systeemiä, joka vähentää maailmasta päästöjä”.

Miika näkee tulevaisuutensa yhtä valoisana kuin tämänkin päivän – unelmatyössä riittää tekemistä eikä työttömyydestä tarvitse huolehtia.

”Eipä tässä ole hätää mihinkään suuntaan”.

Oululaiset tervehtivät bussissa

Oululaisten tapana on tervehtiä kuljettajaa sekä bussiin noustessa että bussista lähdettäessä. Myös kuljettajat huutavat huomenet ja iltapäivät sekä hyvät päivänjatkot. Tapa on oululainen, sillä Miikan mukaan esimerkiksi Etelä-Suomessa ei vastaavaa tapaa ole.

”Ei tätä erityisemmin meille kuljettajille kouluteta, se vaan tulee luonnostaan. Luulen, että kaikki tykkäävät työstään ja ovat iloisia, se sitten näkyy ulospäinkin”.