Kymmenet tuhannet lapset seuraavat opettaja Henriikka Pasasen TikTok-tiliä – opetusvideoista saa apua koulunkäyntiin

Opettaja Henriikka Pasanen tekee suosittuja somevideoita, joiden aiheet hän ammentaa opetustyöstään ja ajankohtaisista asioista. Kuvat: Henna Saarenketo

Ihmiset

Julkaistu: Kirjoittaja: Henna Saarenketo

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oululaisopettaja Henriikka Pasanen tekee sosiaaliseen mediaan lapsille ja nuorille suunnattua sisältöä, jossa yhdistyvät viihteellisyys ja opetuksellisuus. Pasanen haluaa olla somessa turvallinen aikuinen ja näkee tärkeänä olla vaikuttamassa siellä, missä lapset ja nuoret viettävät vapaa-aikaa. Pasanen on laajentanut opetustyötä myös yritystoimintaan, joka tuottaa opiskelumateriaaleja ja koulutarvikkeita.

Keväällä 2020 oululainen Henriikka Pasanen opiskeli Oulun yliopistossa luokanopettajaksi ja valmistautui gradun työstämiseen. Samoihin aikoihin hän tutustui TikTok-somepalveluun ja huomasi, ettei opetuksellista sisältöä juurikaan löytynyt. Nuoren opettajanalun päässä syttyi idea opettavaisen ja viihteellisen sisällön tuottamisesta, jonka avulla hän voisi jakaa tietoa oppimisesta ja koulumaailmasta.

Tänä päivänä Kempeleen Ylikylän koululla opettavan Pasasen TikTok- ja Instagram-tilejä seuraa yli 90 000 lasta ja nuorta ympäri Suomea.

”Ammennan videoihin ideoita suoraan opetustyöstä. Teen oppiaineisiin liittyvää materiaalia ja tarinallisia videoita, joissa käsittelen muun muassa koulutehtäviä, ruutuaikaa, hajusteiden käyttöä ja käytöstapoja. Pyrin ujuttamaan kasvatuksellisen näkökulman mukaan hauskasti ja viihdyttävästi”, Pasanen kertoo.

”Lapset ja nuoret ovat somessa vapaasta tahdostaan, joten he ovat siellä hyvin avoimia ja vastaanottavaisia erilaisille asioille. Hauskan videon ja tarinan kautta tuleva opetus menee paljon paremmin läpi kuin se, jos aikuinen vain paasaa omaa asiaansa”, hän lisää.

Turvallinen aikuinen somessa

Kempeleen Ylikylän yhteiskoulussa on linjattu, että alakoululaisten puhelimet pysyvät kotona tai repuissa koko koulupäivän ajan ja yläkoululaiset saavat käyttää puhelimia ainoastaan välitunneilla. Vaikka koulupäivien aikana oppilaiden ruutuaika on vähäistä, kuuluvat sosiaalisen median ilmiöt oppilaiden puheissa.

Hauskan videon ja tarinan kautta tuleva opetus menee paljon paremmin läpi kuin se, jos aikuinen vain paasaa omaa asiaansa.

”Lapset ja nuoret viettävät paljon aikaa somessa, ja siksi koen myös ammattini puolesta tärkeäksi tietää, mistä siellä puhutaan, millaisia videoita kiertää ja mikä milloinkin trendaa. Olemme välillä luokassa nostaneet puheeksi asioita, joihin oppilaat ovat somessa törmänneet”, Pasanen kertoo.

”Somessa on kaikenlaista sisältöä, joista osa on negatiivistakin. Haluan itse olla somessa läsnä nimenomaan turvallisen aikuisen roolissa, jolle voi esittää kysymyksiä tai kirjoittaa kommentteja”, hän lisää.

Nuori nainen istuu ikkunan vieressä kirjoja sylissään.

Henriikka Pasanen työskentelee tällä hetkellä opettajana Kempeleen Ylikylän koululla. Somessa hänet tunnetaan ympäri Suomea.

Pasanen kannustaa myös vanhempia olemaan kiinnostuneita lasten somen käytöstä.

”Someasioita voi kysellä samalla tavalla kuin kysyy, miten koulupäivä on mennyt. Voi kysyä, mitä somessa on näkynyt tai mistä siellä puhutaan. Näin lapselle tulee olo, että aikuinen on kiinnostunut ja hänen on helpompi ottaa asioita puheeksi.”

Somen monet kasvot

Pasasen suurin seuraajakunta löytyy TikTokista, joka on Suomessa ylivoimaisesti suosituin somealusta nuorten keskuudessa. TikTok on viime vuosina noussut ajoittain ikäviin otsikoihin muun muassa nuorison somehaasteiden myötä.

Someasioita voi kysellä samalla tavalla kuin kysyy, miten koulupäivä on mennyt. Voi kysyä, mitä somessa on näkynyt tai mistä siellä puhutaan. Näin lapselle tulee olo, että aikuinen on kiinnostunut ja hänen on helpompi ottaa asioita puheeksi.

”TikTok saa yleisessä puheessa välillä pahiksen roolin, mutta se on aivan samanlainen somealusta kuin mikä tahansa muukin. On hyvä muistaa, että käyttäjät itse luovat sisällön ja alusta on vain palvelu, joka mahdollistaa sen. Kyllä Facebookin kommenttikentissäkin on välillä kauheaa sisältöä ihan aikuisten toimesta”, Pasanen huomauttaa.

”Alustoilla on käyttäjille ikärajat, joiden on tarkoitus suojata sisällöltä, joka ei kuulu lapsen kokemusmaailmaan. Valitettavan usein näitä ikärajoja ei kuitenkaan noudateta”, hän lisää.

Nainen kuvaa videota luokkahuoneessa jalustalla olevalla puhelimella.

Henriikka Pasanen kuvaa opetusvideoitaan usein koululla aamuisin ennen oppilaiden saapumista tai iltapäivällä tuntien jälkeen.

Pasanen tiedostaa somen varjopuolet, mutta näkee palveluissa kuitenkin enemmän positiivisia vaikuttimia ja mahdollisuuksia.

”Some on loistava paikka löytää yhteisöjä ja ihmisiä, jotka ovat samoista asioista kiinnostuneita, esimerkiksi jonkun harrastustoiminnan ympäriltä. Sieltä voi myös saada uusia ideoita ja inspiraatioita, laajentaa omaa näkemystä, saada vertaistukea ja tietoa erilaisista asioita”, hän luettelee.

”Somessa voi myös kokea vahvaa yhteenkuuluvuutta ja yhteisöllisyyttäkin”, Pasanen lisää.

Apua oppimistyylin löytämiseen

Pasanen saa usein seuraajiltaan viestejä, joissa pyydetään tekemään video jostain tietystä aiheesta tai kysytään apua koulunkäyntiin. Yksi toistuva kysymys toimi sytykkeenä liiketoiminnalle, jonka Pasanen aloitti avopuolisonsa Eemeli Heikkisen kanssa syksyllä 2023.

”Minulta kysytään usein vinkkejä kokeisiin valmistautumiseen. Mietin, että mitä jos kokoaisin kaikki vinkit yhteen teokseen, josta jokainen voisi löytää itselleen toimivat oppimistekniikat. Näin syntyi Koeapuri, joka on suunnattu 3.–9.-luokkaisille”, Pasanen kertoo.

Nainen järjestelee vihkoja pöydällä.

Pasasen perustaman Gratia Shopin tuotteet on suunniteltu tukemaan 3.–9.-luokkalaisten oppimista ja kokeisiin valmistautumista.

”Siihen ympärille lähti hahmottumaan muitakin oppimista tukevia materiaaleja, kuten läksymerkkejä, muistivihkoja ja to do -listoja. Lanseerasimme nettikauppa Gratia Shopin tuotteet keväällä 2024, ja vastaanotto on ollut erittäin positiivista”, Pasanen iloitsee.

Pasanen kokee opettajana, että oman oppimistyylin löytäminen on tärkeä taito.

”Mitä pidemmälle opinnot kehittyvät, sitä laajemmaksi käyvät aihealueet. Kaikki ihmiset eivät opi samalla tavalla, ja siksi on tärkeää opetella löytämään oma tapa oppia ja opiskella. Sen taidon löytäminen auttaa pitkälle tulevaisuuteen, aina työelämään saakka”, Pasanen painottaa.

”Olen iloinen, että voin kaikissa toimissani opettajana, sisällöntuottajana ja yrittäjänä olla lasten ja nuorten tukena näiden tärkeiden asioiden opettelussa”, hän lisää.