Kunnosta huolehditaan nyt etänä – oululaiset yrittäjät loivat nopeasti etätunteja ja etävastaanottoja

Oulun hyvinvointistudio polkaisi etäfysioterapian käyntiin yhdessä päivässä. ”Päätimme, että emme nyt anna lähiterapiaa, mutta emme halunneet jättää asiakkaita heitteillekään”, yrittäjä Emma Mälkiä sanoo. Kuvassa fysioterapeutti Jenni Sakko. Kuvaaja: Terhi Jokela.

Ihmiset

Julkaistu: Kirjoittaja: Annu Maarit Höttönen

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Kun kokoontumisia esimerkiksi ryhmäliikuntasaleihin ei suositella, liikunta-alan yrittäjät ovat saaneet pikaisella aikataululla muuttaa tarjontansa virtuaaliseksi. Moni on haudutellut etäpalveluiden tarjoamista jo pidempään, ja nyt muutokseen oli tartuttava.

Etätunteja ja treenitallenteita ovat ryhtyneet tekemään monien muiden liikunta- ja kuntokeskusten joukossa esimerkiksi Hukka, Beauty Center, Liikku ja Voitto.

Voitto-liikuntakeskuksen treenivideoita on lähetetty asiakkaille sähköpostitse, ja yrityksen Youtube-sivulla on myös muutamia ilmaisia jumppia kaikkien iloksi.

”Yllättäen on uusiakin jäsenyyksiä tullut tässä viime viikkoina. Ihmiset ovat nyt netissä ja etsivät tekemistä”, kertoo Voiton toimitusjohtaja Tuomo Kilpeläinen.

Voitto on etätuntien lisäksi aloittanut sisäpolkupyörien, steppilautojen ja kahvakuulien vuokrauksen kotikäyttöön. Kysyntää on ollut – monet kuntoiluvälineet kun ovat kaupoista loppu.

”Nyt meillä on ollut myös aikaa kehittää palvelua, joka on ollut suunnitteilla jo pitempään. Avaamme ihan vakituiseen käyttöön verkkopalvelun, jossa ryhmäliikuntatunteja lähetetään livenä. Ne tallentuvat sitten treenigalleriaan”, Kilpeläinen kertoo.

Etäjumppatunnit suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä livestream-tuotantoihin erikoistuneen Saha Prod Oy:n kanssa.

Kuvassa Voiton toimitusjohtaja Tuomo Kilpeläinen ja etäjumppapalvelun käyttöönotosta vastaava myynti- ja markkinointipäällikkö Tiina Vähä-Merilä.

Tanssia olohuoneessa

Kun koulut suljettiin, ovensa laittoi kiinni myös Tanssikeskus Citydance. Opetusta ei kuitenkaan haluttu lopettaa rajoitusten takia, joten ratkaisuna oli tarjota tanssiryhmille treenivideoita.

Videot ovat kullekin opetusryhmälle räätälöityjä ja oman opettajan laatimia. Nopea siirtymä vaati tiukan puristuksen, mutta se kannatti. Suurena apuna videoiden toteutuksessa oli oululainen Lentoi Films Oy.

Tanssioppilaat ovat olleet tyytyväisiä, ettei harrastus loppunut yhtäkkiä.

”Koimme, että kontakti tuttuun ja turvalliseen omaan harrastusyhteisöön helpottaa koronatilanteen varmasti mukanaan tuomaa ahdistusta ja huolta erityisesti lapsilla ja nuorilla sekä ylläpitää tanssiteknistä osaamista sekä fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia”, perustelee Citydancen toimitusjohtaja Merja Satulehto.

Tanssitunnit on korvattu etäopetuksella neljän viikon ajalta. Loput kevään tanssitunnit tullaan näillä näkymin pitämään lähiopetuksena, kun se taas on mahdollista.

Satulehto uskoo, että verkkoalustoilla toteutettava opetus jää pysyväksi osaksi tanssikoulun toimintaa lähiopetuksen lisämausteena. Sellaista oli nimittäin jo suunniteltu ennen koronatilannetta.

”Korona nopeutti muhimassa olleita visioita. Tämä on asia, jota nyt vahvasti kehitämme ja suunnittelemme jo koronan jälkeistä aikaa.”

Rumban askelia voi ottaa haltuun omassa olohuoneessa. Kuva on ruutukaappaus Tanssikoulu Vamoksen online-rumbatuntivideolta, jolla Joonas Piippola opettaa.

Tanssikoulu Vamoksen kontaktiopetus tältä keväältä on peruttu. Vamos on tehnyt yksittäisiä tanssituntivideoita verkkokaupastaan ostettavaksi, ja lisää on tulossa, kertoo yrittäjä Joonas Piippola. Tuotannossa auttaa Piippolan yritysryppääseen kuuluva Mainostoimisto Bläkki.

”Online-tunnit ovat saaneet hyvän vastaanoton. Jotkut ovat tehneet niin, että ovat ostaneet online-tunnin ja vuokranneet tanssisalin omaan käyttöönsä treenausta varten. Saleja vuokraamme yksittäisille tanssijoille, paritanssijoille ja pienille ryhmille”, sanoo Piippola.

Fysioterapiaa etäyhteyden avulla

Verkkoon on siirtynyt myös fysioterapia. Oulun hyvinvointistudion toimitusjohtaja Emma Mälkiä kertoo, että fysioterapeutti pystyy etäyhteyden päästäkin tutkimaan asiakkaan tilannetta vallan mainiosti.

”Etäfysioterapiassa pyydetään tekemään tiettyjä liikkeitä ja terapeutti tekee arvion sen pohjalta. Kuntoutumisen kannalta on tärkeää, että harjoitteita toistetaan kotona. Etäterapiassa on helppo varmistaa, että liikkeet sujuvat kotonakin.”

Mälkiän mukaan etäterapia saattaa joissain tilanteissa olla tehokkaampaa kuin perinteiseen tyyliin toteutettu, koska asiakas joutuu tarkemmin miettimään, miten liikkeitä suorittaa.

Myös Into Hyvinvointi tarjoaa tällä hetkellä esimerkiksi fysioterapiaa ja personal trainingia. Yrittäjä Riikka Berg kertoo, että etäpalvelujen tuottamista oli heilläkin suunniteltu jo aiemmin, mutta korona sai toimimaan.

”Vaikka tilanne on todella vakava ja kurja, itse näen sen myös yrittäjänä mahdollisuutena kehittyä ja kehittää uusia palveluita.”

Fysioterapialle on tarvetta, kun monet työskentelevät kotona ilman säädettäviä työpöytiä ja tuoleja. Liikunta vähenee huomaamatta, kun työmatkojakaan ei tavalliseen tapaan ole. Berg uskoo, että tästä syystä selkä-, niska- ja olkapääkivut tulevat lisääntymään.

”Etäkuntoutuksen helppous on yllättänyt asiakkaat ja he ovat omassa olohuoneessa saaneet apua esimerkiksi akuuttiin selkäkipuun”, Berg kertoo.

Artikkeli on osa Meidän Oulu -juttusarjaa. 

Meidän Oulu -tarinat kertovat oululaisten yrittäjien, palvelutuottajien ja tapahtumajärjestäjien kekseliäisyydestä ja sinnikkyydestä nopeasti muuttuneissa olosuhteissa. Meidän Oulu kannustaa oululaisia pitämään paikallisten puolta.

 

Lue myös