Kirjailija, jonka esikoiskirja syntyi bussissa

Kun Mikko Koiranen oli ala-astelainen, hän asui Laanilassa ja piti sarjakuvien piirtämisestä. Koirasen kynästä syntyi omia versioita niin Aku Ankasta kuin Karvisesta. Kummassakin oli nuorta poikaa kiinnostavia tarinoita. Piirtäminen innoitti kuudesluokkalaisen Koirasen hakemaan kuvataideluokalle Myllytullin yläasteelle.

Nyt aikuisena hän tekee töitä, jotka liippaavat läheltä molempia aloja. Päivätyössään 3D-ohjelmoijana hän käyttää visuaalista osaamistaan applikaatioiden suunnitteluun. Kirjailijana hän puolestaan luo tarinakoukkuja lukijoille.

Marraskuussa 2019 julkaistiin Koirasen esikoisromaani Nauhoitettava ennen käyttöä. Kirja on suunnattu erityisesti nuorille lukijoille. Koiranen nimittäin havahtui muutama vuosi sitten uutiseen etenkin nuorten poikien lukemattomuudesta.

”Mietin, miten voisin vaikuttaa tähän poikien lukuinnon vähyyteen. Ajatus kirjasta ryhtyi kytemään ja tässä sitä ollaan”, hän kertoo.

Kiitos äidinkielenopettajalle

Koiranen sai innostuksen kirjojen pariin yläasteella, jossa äidinkielenopettaja luetutti nuorilla muun muassa William Goldingin Kärpästen herran, Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan sekä Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut -romaanin.

”Armeijassa päätin, että lukeminen on helppo ajanviettoväline. Silloin sain todellisen kipinän lukuharrastukseen.”

Koiranen on kolmen pojan isä, joten aikaa lukemiseen jää nukkumaan mentäessä. Mutta sitä hän pitää varsin oivana tapana, sillä niin kirja tulee luetuksi.

Telkkarin läpi tulevaisuuteen

Tupoksesta kestää Ouluun puoli tuntia. Työmatkansa linja-autolla taittava Koiranen käyttää kirjoittamiseen, ja romaani valmistuikin bussinpenkissä.

”Kirjoitin kirjan puhtaaksi kännykälläni Google Docsiin. Se osoittautui käteväksi, sillä käsikirjoitus tallentui pilveen ja oli saatavilla missä vain”, hän kertoo.

Matkalla ehtii katsella rannatonta maisemaa ja ajatella.

”Siinä tuntee kaipuuta jonnekin, en edes tiedä minne”, hän nauraa.

Kaipuuta tuntee myös Koirasen romaanin päähenkilö Miro, 16-vuotias tuiralaispoika, joka ei tiedä, kuka hänen isänsä on. Kirja sukeltaa suoraan vanhemman etsintään ja teinien todellisuuteen, jossa minuutta rakennetaan tapahtuma kerrallaan.

Miro ei saa vastauksia äidiltään eikä isoäidiltään, joten hän päättää selvittää mysteerin itse. Romaani on matalan tason fantasiaa ja sellaisena se tempaisee lukijan mukaansa. Koiranen on ollut kekseliäs aikamatkustamisen kanssa ja tärkeään osaan nousevat VHS-kasetit sekä -nauhurit.

”Minua viehättävät vähän älyttömät Hollywood-elokuvat. Sellaiset kuten Paluu tulevaisuuteen -trilogia sekä Last action hero.”

Kirjailijalle oli selvää, että hän halusi sijoittaa teoksensa todelliseen maailmaan ja nimenomaan Ouluun.

”Olen lukenut aika paljon kirjoitusoppaita. On sanottu, että lukijaan vetoavat melko alkukantaiset tarinat. Perheet koskettavat kaikkia ja niistä oli luonnollista kirjoittaa”, Koiranen miettii.

Topelius-ehdokkuus oli mieluisa yllätys

Kysyttäessä millaisesta kirjallisuudesta Koiranen pitää, hänen on helpompi luetella lajityypit, joista ei pidä.

”En tykkää korkeafantasiasta, dekkareista enkä urheilukirjoista. Nykyään tuntuu, että trendinä on fantasia isolla äffällä sekä dystopiakuvaukset. Toisaalta taas osa teoksista on niin realistisia, että ne ovat jo tylsiä”, Koiranen summaa.

Kirjoitusprosessi sujui laskelmoidusti ja suunnitelmallisesti. Juoni rakentui tunnollisesti kirjoitusoppaiden ohjeiden mukaan. Tekniikka toimi, sillä hänet valittiin Topelius-palkinnon ehdokkaaksi joulukuussa.

”Se oli huikea juttu, neuvojen noudattaminen selvästi kannatti.”

Koiranen ei pidä jatko-osista

Huolellisesta suunnittelusta huolimatta tarina ei päätynyt kirjaan aivan sellaisena kuin Koiranen aluksi ajatteli.

”Älysin, että tämä ei toimi. Sitä suuntaa, mihin tarina oli menossa, ei olisi ollut hauska kirjoittaa.”

Seuraava kirja on jo työn alla. Se ei ole jatko-osa, vaan itsenäinen teos. Koiranen kuitenkin lupaa, että siinä on fantasiaa.

”Teos sijoittuu tällä kertaa Lieksaan. Vaimoni on sieltä kotoisin, joten hän voi varmistaa, että murre menee oikein.”

VIIDEN SUORA

Mitä lukija ei sinusta ikinä arvaisi?

”Alkuperäinen Doom-peli vuodelta 1993 on minulle niin rakas, että sen kuolemattomuuskoodi IDDQD on tatuoitu käsivarteeni.”

Kun tulet kotiin, mitä teet ensimmäiseksi?

”Kuulustelen lapsilta päivän kuulumiset tyyliin, mikä on ollut koulussa kivaa ja ikävää.”

Paras muistosi lapsuudesta?

”Kesälomat! Tarkemmin sanottuna kaikki reissut sekä kavereiden kanssa palloilu Laanilan ympäristössä, Tuiran rannalla ja tietysti myös tietokoneen ääressä.”

Mihin veisit turistin Oulussa ja miksi?

”Da Marioon syömään mällikänkkyä eli majoneesipitsaa. Varmaan kaikki ulkopaikkakuntalaiset ovat kammoksuneet ajatusta, mutta kunpa vain maistaisivat…”

Sano jotain Oulusta, lämpimällä sydämellä.

”Oulu on siinä mielessä ihan omanlaisensa paikka, että voi itse päättää, onko se pieni suurkaupunki vai suuri pikkukaupunki.”