Karjasillan tyttöjen ystävyys kantanut yli 60 vuotta

Ensikohtaamisen aikaan he olivat 10-vuotiaita. Koulutie Karjasillalta Oulunsuuhun kuljettiin yhdessä. Matkaa tehtiin kävellen pakkasellakin, ja tie oli pitkä, jännittäväkin.

”Radiomastoa kohti suunnattiin”, muistaa Kaarina Forsman. ”Metsäähän siinä oli paljon matkalla, ja sitten se puu, jonka ympärillä oli rautakehikko. Se tuntui vähän pelottavalta pimeässä metsässä.”

Naiset pohtivat mihin puu kehikkoineen mahtoi liittyä.

”Olisiko ollut jotain sotavuosien tapahtumia taustalla.”

Tansseissa piti näyttää aikuiselta

Myös partioon Sinikka Kallinen ja Kaarina Forsman liittyivät yhdessä.13-vuotiaina alkoivat ystävättäret kulkea tansseissa. Siellä heitä luultiin siskoksiksi. Ikäeroa heillä kuitenkin on kuukausi.

”Tanssi on ollut meille henki ja elämä”, molemmat painottavat.

Mahdollisuus löytyi Teatteritalolta eli Tetralta. Se sijaitsi 50-luvulla nykyistä Kansan Tahtoa vastapäätä.

”Oli tärkeää yrittää näyttää aikuiselta. Kymmeneksi piti tulla kotiin, eihän ne tanssit olleet vielä siihen aikaan edes alkaneet. Mutta musiikkia soitettiin, sehän siinä oli tärkeää”, Forsman muistaa.

Kesäkeskiviikkoiltaisin kutsui Kuusisaari. Siihen hupiin tarvittiin 20 penniä naulakkorahaa. Kallinen säästi sen ruokarahoista ja lisäksi tytöt kävivät yhdessä keskustan autokaupassa auttelemassa Kaarinan äitiä siivoustöissä.

Leskeys on vahvistanut ystävyyttä

Myöhemmin molempien tie vei asumaan Patelaan. Perhe-elämän huiskeessa tiivein yhteydenpito harveni, mutta Forsmanista tuli kuitenkin Kallisen tyttären kummitäti. Sattumoisin molempien aviomiehet olivat myös kavereita keskenään Patelassa.

Eläkevuodet toivat tiiviin tosiystävyyden takaisin. Nyt molemmat naiset ovat leskiä.

”Yksinäisyys on vahvistanut ystävyyttämme”, huomioi Kallinen. Hän jäi leskeksi kymmeniä vuosia Forsmania myöhemmin.

Ystävyyttä juhlistettiin Lontoossa

Forsmanin vanhin tytär asuu Lontoossa. Hän ehdotti, että naiset tulisivat sinne juhlimaan 60-vuotista ystävyyttään. Reissuun lähdettiin pääsiäisenä 2014.

Matkan konjakkiepisodit naurattavat kovasti edelleen.

”Mentiin Oulun kentälle odottamaan konetta ja ajateltiin tax free -myymälässä, että pistetäänpä elämä risaseksi. Ostettiin pieni pullo konjakkia, mutta sehän pakattiinkin isoon ilmatiiviiseen pussiin, jota ei saanut avata”, Forsman kertoo, ja nauraa.

”Helsingissä konetta odotellessa mentiin kahvilaan ja pöydän alla kaadettiin se konjakki mukeihin, juotiin pois. Pussi pistettiin vessassa roskiin.”

Kun koitti paluun aika, saatiin Heathrow’n kentälle mukava tieto: Kärpät olivat voittaneet Suomen mestaruuden.

”Finnairin koneessa lentoemännille riemuittiin sitä. Oltiin heidän mielestä niin iloisia jääkiekon ystäviä, että hehän tarjosivat meille molemmille kaksi kertaa konjakit.”

Voi itkeä, nauraa ja kiroilla

Kallinen oli töissä sanomalehti Kalevassa ilmoitus- ja mainospuolella 30 vuotta.

”Kaleva oli hyvä talo, kouluttivatkin. Hyvät muistot jäi sekä työkavereista että työnantajasta.”

Forsman on tehnyt uransa yrittäjänä. Viimeiset 17 vuotta menivät Oulun kauppahallissa leipä- ja juustomyymälässä. Sieltä on jäänyt ihmissuhteisiin pelisilmää.

”Aina ei tarvitse ystävän puheita kommentoida, vaikka joskus haluttaisi kipakasti vastatakin. Töissä oppi sopeuttamaan sanomisensa.”

”Toiselle voi purkaa kaiken, voi itkeä ja voi myös nauraa, sekä kiroilla. Jos jotain sanon vähän napakastikin, osaan kyllä pyytää anteeksikin!”, Kallinen huomauttaa.

Puhelimessa naiset rupattelevat muutaman kerran viikossa. ”Ja ne ei muuten olekaan mitään lyhyitä puheluja”, lisää Kallinen.

”Luotettavuus on ystävyydessä tärkeää”, sanoo Forsman hyvän ystävyyden tunnusmerkiksi.

”Olen kiitollinen, että saan olla sun ystävä.” Näin toteaa Kallinen Forsmanille.

”Samoin”, Forsman vastaa.

Juttu on julkaistu 7.2.2020 ja sitä on muokattu 26.2.2021.