Kärppälegenda Seppo Arponen jaksaa ottaa kantaa, eikä ihan vähällä pysähdy paikoilleen
Kävelykatu Rotuaari on Seppo Arposelle tuttu jo vuosikymmenten takaa. Kuva: Juha Näppä
Jaa sosiaalisessa mediassa:
Urastaan Finnverassa ja Oulun Kärppien puheenjohtajana tekemästään työstä tunnettu Seppo Arponen on vielä hämmästyttävän virkeässä vedossa. ”Elämä on edelleen yhtä lähtemistä ja saapumista”, hän sanoo.
Legendaarinen Kärppä-vaikuttaja Seppo Arponen on sairastanut leukemiaa jo yli vuosikymmenen ajan. Varsinainen sairaus on pysynyt aisoissa lääkkeellä, jonka piti tehota vain kolme vuotta. Myöhemmin on ilmaantunut uusi sairaus, syövän lisämuoto myolofibroosi, joka kasvattaa luuytimeen sidekudosta. Näyttäisi, että siihenkin on nyt löytynyt lääkitys.
Arposen vaimo asuu nykyisin hoivakodissa heidän tyttärensä luona Kauhavalla. Siellä Arponen käy tiheään, ja lisäksi Ylläksellä heillä on mökki, jota on käytävä pitämässä kunnossa.
”Elämä on edelleen yhtä lähtemistä ja saapumista”, Seppo Arponen hymyilee.
Kaikki mukaan kulttuuripääkaupunkitoimintaan
Seppo Arponen muistaa kulttuuriministeri Claes Andersonin sanoneen aikoinaan, että kulttuurilla on kaksi puolta, henkinen ja ruumiillinen.
”Mutta meillä on nimeltään sivistys- ja kulttuurilautakunta. Siinä ei puhuta kehonkulttuurista, liikunnasta, sanaakaan. Toivoisin, että vuotta 2026 kohti mentäessä Oulussa otettaisiin kaikki kyytiin, että kaikki kokisivat asian omakseen. Se menee kiville, jos osa kokee, ettei tämä kosketa heitä millään tavalla”, Arponen sanoo.
”Ehkä pelkoni on turha, mutta vähän silti pelkään, että tätä tehdään korkeakulttuurisen ajattelun ehdoilla. Kun nappulat pelaa tuolla jalkapalloa, niin onko se kulttuuriteko? Sehän on siinä mielessä kulttuuriteko, kuin vaikka viulunsoiton tai muun vastaavan harrastuksen ylläpitäminenkin. Ei pidä myöskään unohtaa, että monille ihmisille tätä raja-aitaa ei ole. He ovat sekä kehonkulttuurin että henkisen kulttuurin käyttäjiä. Näinhän pitäisi olla yhä enemmän, että sitä raja-aitaa ei olisi ollenkaan”, Seppo Arponen toivoo.
Kärpät on edelleen rautaa
Seppo Arposelta kannatti kysyä, mikä meni oikein silloin, kun hän oli Kärppien ruorissa 14 vuotta kestäneellä puheenjohtajakaudellaan. Analyysi asiain kulusta tulee enempää miettimättä.
”Täytyy olla hyvä porukka, joka on sitä tekemässä. Tarpeeksi erilaisia ihmisiä, jotka kuitenkin näkevät yhteisen päämäärän mihin pitää pyrkiä”, Arponen aloittaa.
Arposen mukaan ensimmäinen oikein mennyt asia oli se, että Kärpissä tehtiin selkeä visio ja luotiin sen toteuttamiselle tietty prosessi. Sitä oli tekemässä aika paljon väkeä. Määriteltiin strategiat ja toimenpiteet ja niiden tulostavoitteet, jotka aikataulutettiin kalenterille totuttua pitemmälle eteenpäin.
”Kun prosessi oli luotu, sitoutettiin väki siihen. Kaikki pelaajat, ja jokainen jolla rooli oli siinä organisaatiossa, sai sanoa siitä asiasta jotakin, mitä hän halusi sanoa. Se oli onnistunut juttu, ja samalla kuviosta poistuivat ne, jotka eivät asiaa hyväksyneet”, Arponen kertoo.
Seuraavaksi Kärppien piti saada suhteet kuntoon Oulun kaupungin ja muun toimintaympäristönsä kanssa.
”Asioita lähdettiin korjaamaan ja mielestäni lähes kaikessa onnistuttiin hyvin. Ja lopulta tänä vuonna on kuulemma saatu sovittua myös alueen muiden seurojen kanssa siitä, kuinka pelaajatuotannon kanssa toimitaan yhteistyössä. Siihen asiaan tosin meni aikaa yhden sukupolven verran”, Arponen hymyilee.
Juha Junnon saaminen mukaan toimintaan oli Arposen mielestä ratkaiseva tekijä.
”Hänen saamisensa tänne oli todella merkittävä onnistuminen nimenomaan yhteistyöverkon rakentamisessa. Ja Juhani Tamminen oli tärkeä avaintekijä. Tamilla oli kaikki kanavat auki, ja hän rummutti meidän brändin etelässäkin näkyviin. Sen jälkeen Helsingissä ei voinut enää näissä piireissä alkaa keskustelua, jossa ei puhuttu Kärpistä”, Arponen sanoo.
”Strategiassa 1995 oli, että me pyritään viiden vuoden sisällä liigaan. Vuonna 2000 me noustiin. Tavoitteena ei niinkään ollut mestaruus, vaan ensin liigaan nousu. Se on huomattavasti sykähdyttävämpi, voimakkaammin tunteisiin vaikuttava asia, kuin mestaruus. Jos liigaan nousua ei olisi tapahtunut, niin mitä sitten olisi tapahtunut?”, kysyy Seppo Arponen.
Finnveralta eläkkeelle 2006
Opintojen Jyväskylän yliopistossa päätyttyä taloustieteen maisteri Seppo Arposen tie kulki 1976 yritystutkijaksi viisi vuotta aikaisemmin aloittaneen Kehitysaluerahasto Oy:n palvelukseen Kuopioon. Monen toimenkuvan ja monen kotipaikan vaihdon jälkeen Arponen jäi vuonna 2006 eläkkeelle Finnveraksi muuttuneen yhtiön pk-yksikön liiketoimintajohtajan sekä toimitusjohtajan kolmannen varamiehen tehtävistä.
”25 000 luottopäätöstä tein, ja 2,1 miljardia euroa oli luottokanta. Joskus näin unta, että ovatko ne markkoja vai euroja, ja toivoin että olisivat markkoja, mutta heräsin siihen, että eurojahan ne perhanat olivat”, Seppo Arponen nauraa menneille huolilleen.
Seppo Arponen on sairastanut leukemiaa jo yksitoista vuotta, ja nyt myöhemmin ilmaantunut uusi sairaus, myolofibroosi, vaikeuttaa elämää entisestään.
”Olin aika huonossa hapessa tässä keväällä, tai oikeastaan minulla on viime kesästä jälkeen ollut kolme kertaa vaikea keuhkoputken tulehdus, ja olen ollut kolmeen otteeseen kaksi viikkoa sairaalassa. Keväällä keuhkoputken tulehdus saatiin pysähtymään alkuunsa, mutta samalla selvisi, että minulla on astmakin kaiken hyvän lisäksi”, Arponen kertoo.
Elokuussa 2006 Finnveran viimeisessä työterveystarkastuksessa ennen eläkkeelle jäämistään, Seppo Arponen pyysi, että katsotaan kaikki veriarvot. Tuloksissa oli jotain, joka ei silloin vielä ollut leukemia. Syksyllä 2007 hänelle sitten puhkesi harvinainen myoloottis-monosyyttinen leukemia, jota sairastaa muutama sadasta tuhannesta ihmisestä.
Kiitokset laadukkaalle terveydenhoidolle
Arposta valmisteltiin perinteisiin hoitoihin vuonna 2009, mutta sitten yllättäen tuli markkinoille lääke, jota päätettiin kokeilla ja joka toimi.
”Onnekseni sairaus on pysynyt kurissa nyt kaikkiaan 11 vuotta”, Seppo Arponen kertoo.
Jotta tarina ei olisi liian helppo, niin vuonna 2018 Arposella todettiin luuydinnäytteessä syövän lisämuoto myolofibroosi. Se kasvattaa luuytimeen sidekudosta, joka syrjäyttää verisolujen tuotannon luuytimessä. Solutuotanto siirtyy pernaan, joka kasvaa.
”Syyskuussa tehtävässä ultraäänitutkimuksessa selviää pernani koko, ja silloin otetaan myös luuydinbiopsia, josta nähdään onko luuytimessä tapahtunut mitään. Silloin on taas sellainen tuomionpäivä. Tällä hetkellä voin suhteellisen hyvin.”
”Saan kiittää paljosta erinomaista terveydenhoitojärjestelmäämme. Minut on tutkittu aina todella perusteellisesti ja saan korkeatasoista hoitoa sairauksiini koko ajan. Maksan ilolla veroni tässä maassa”, Seppo Arponen toteaa.