”Isä auttaa aina” – lukijat kertovat, mikä isässä on parasta

Onnea jokaiselle oululaiselle isälle, isille, iskälle, papalle, ukille ja vaarille! Kuva: Sanna Krook.

Ihmiset

Julkaistu: Kirjoittaja: Minna Mäki-Heikkilä

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Eniten kiitosta isät saivat auttavaisuudesta. Moni remontti ja muutto olisi jäänyt puolitiehen ilman isän apua. Isä on usein myös osaava ja kätevä käsistään. Isä myös auttaa lastaan, oli tämä sitten pieni taapero tai aikuinen jörrikkä.

”Luotettavuus ja turvallisuus. Hän auttaa aina, vaikka olen jo 50 v.”

Isää kuvailtiin myös arjen supersankariksi, jolta on opittu paljon ja saatu eväitä elämään.

Yksi vastaajista napautti isän parhaan ominaisuuden olevan lompakko. Isillä on kuitenkin jaettavanaan myös jotain arvokkaampaa kuin raha – vastauksissa nimittäin nousi esiin elämänviisaus. Monelle isä on oiva neuvonantaja, jonka puoleen kääntyä elämän vastoinkäymisissä tai käytännön ongelmien kohdatessa.

”Isä on aina tukena ja häneltä tulee viisaimmat ohjeet.”

Isä on monelle myös tuki ja turva. Luotettavuus ja turvallisuus olivat niitä määreitä, jotka toistuivat useissa vastauksissa. Isää kuvaillaan muun muassa kallioksi ja turvasatamaksi, jonka puoleen voi kääntyä aikuisenakin.

Isää kuvailtiin myös rennoksi, rauhalliseksi ja leppoisaksi. Sujuupa suomalaisille tuttu ”vaikeneminen kaikilla kielillä” myös mukavasti isän kanssa!

”Että pystyy olemaan vaan, eikä hiljaisuus tunnu kiusalliselta”

Rauhallisuuden lisäksi isää kiiteltiin vastauksissa läsnäolosta ja kyvystä ymmärtää toisten tunteita. Rakastaminen ja välittäminen kuuluvat myös isien vahvuuksiin.

Myös uusperheen isät saivat kiitosta vastausten joukossa:

”Parasta on, että hän on huolehtiva ja jaksava vanhempi biologisten lasten lisäksi ns. bonuslapsille ja välillä höpsöttelee koko porukalle”

Aika moni vastaaja myös kiitteli isää ihan yleisesti vain olemassaolosta, ja kehui että isässä on parasta kaikki.

”Tekee aina parhaansa. Ja se on paljon!”

Mun Oulu toivottaa lämpimästi onnea ja mukavaa juhlapäivää kaikille isille ja isoisille!