Hintan koulu avaa syksyllä verkkokaupan – tuotteisiin kiteytyy design-koulun toiminta-ajatus

Hintan koulun 4C-luokan suunnittelemassa korumallistossa näkyvät pohjoismaiset materiaalit ja muotokieli. Jutun kuvat: Hintan koulu.

Julkaistu: Kirjoittaja: Annu Maarit Höttönen

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Näillä näkymin elokuussa avautuvasta verkkokaupasta voi ostaa oppilaiden itse suunnittelemia ja valmistamia Hintta design -koruja. Verkkokauppa on ensimmäinen laatuaan suomalaisessa ala- tai yläkoulussa.

Verkkokauppa päätettiin perustaa, kun korujen kysyntä kasvoi niin suureksi, että niiden myyminen koululta käsin kävi jo haastavaksi. Samalla tarjoutui hyvä tilaisuus päästä tekemään yrittäjyyskasvatusta.

Kauppaa pyörittäessään oppilaat  pääsevät kokeilemaan yrittäjän arkea, sillä vaikkapa tilitoimistoon ollaan yhteyksissä suoraan ja paketit toimitetaan postiin itse. Myös korujen hinnoittelua on jouduttu miettimään tarkasti.

Myynnistä saaduilla tuotoilla kerrytetään koulun retkirahastoa. Kysymys on kuitenkin paljon pelkkiä koruja syvällisemmästä kokonaisuudesta, sillä Hintan koulussa kasvatetaan tulevaisuuden työelämän osaajia teknologia- ja STEAM-kaupunki Ouluun.

Hintta designissa teoria yhdistyy käsillä tekemiseen – oppilaita innostavasti

”Meillä on Hintan koululla käytössä muotoilukasvatussuunnitelma. Siinä jokaiselle luokkatasolle on määritelty ikätasoon sopiva muotoiluprosessi, jonka oppilaat pääsevät sitten ryhmissä toteuttamaan. Prosessi voi olla vaikkapa tällaisen tuotteen valmistus alusta loppuun saakka.”, kertoo Hintan koulun rehtori Matti Ahola.

”Esimerkiksi ykkösluokkalaiset lukivat Vilske-aapisesta kenkäautotarinan, jonka pohjalta he saivat visioida miltä heidän oma kenkäautonsa voisi näyttää. Sitten oppilaat toivat kotoa isän, äidin tai sisaruksensa kengän, josta tehtiin oma design-kenkäauto. Niistä tuli aika eksoottisen näköisiä luomuksia”, avaa Ahola.

Kenkäautoja
Kenkäautoista löytyy mahtava kirjo värejä ja malleja. Tekijöiltä ei mielikuvitusta puutu!

Kun oma luomus oli valmis, siitä kirjoitettiin vielä tarina. ”Voit tietysti kuvitella, miten tarinasta tuli aika paljon muhkeampi, kun oli jo olemassa se oikea kenkäauto”, kuvailee Ahola. Oppimisprosessissa teoria ja tiedonkeruu otetaan siis haltuun käsillä tekemällä.

Taustalla monialaista oppimista hyödyntävä STEAM-ajattelu

Hintan koulun muotoilukasvatus perustuu Steam-ajattelulle. Steam muodostuu sanoista Science-Technology-Engineering-Art-Math, eli kyse on monialaisesta oppimisesta. ”Steamissa Hintan koulu painottaa A:ta, eli siinä tulevat taiteet hyvin isolla.”

”Taide on meidän juttu”, painottaa rehtori Matti Ahola.

Koululta löytyvät myös 3D-printteri, laserleikkuri sekä vinyylileikkuri, mutta Ahola korostaa että teknologia on vain apuväline muiden joukossa. Pääpaino on taiteessa ja käsin tekemisessä.

Lisäksi kun työtä tehdään ryhmässä, löytyy myös jokaiselle oppilaalle oma osaamisalue, joka voi olla vaikkapa tiedonkeruuta, analyysiä, suunnittelua, rakentamista tai kirjoittamista. ”Siksi tämä on innostaa kaikkia oppilaita”, kertoo Ahola.

Hintan koulun makerspace Koklaamo
Hintan koulun makerspace Koklaamossa oppilailla on toimivat tilat muotoiluprojektien suunnitteluun ja toteuttamiseen.

Steam-pääkaupunki Oulussa kehitetään tulevaisuuden työelämätaitoja

”Oulua voi kutsua myös Steam-pääkaupungiksi, sillä meillä on jo parikymmentä koulua tässä yhteisössä mukana”, valottaa Ahola.

”Steam on myös yksi Oulun yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan kärkihankkeita, ja ensi vuonna se on jo yksi luokanopettajien sivuaineista”, hän kertoo. Oulun yliopisto ja Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuritoimi kehittävät Steam-toimintaa yhdessä eteenpäin.

”Isommassa mittakaavassa Oulussa – kun me olemme tällainen teknologiakaupunki – saadaan näin jo pienestä pitäen kasvatettua työelämätaitoja tulevaisuuden työpaikkoihin”, Ahola summaa. Steam kokoaa siis paljon lankoja ja toimijoita yhteen.

Lue myös