Esikoiskirjailijalta syntyi ylistyslaulu isoäitien tarinoille
Esikoiskirjailija Kati Luoma rentoutuu parhaiten metsässä. ”Parhaat lapsuusmuistoni liittyvät mökille Jääliin, jossa vietimme kesät mummin ja ukin kanssa. Siellä oli suuri jäkälämetsä, jossa mummi opetti tuntemaan kasveja. Jos jotain haluan omille lapsilleni opettaa, niin luonnon kunnioittamisen.”
Jaa sosiaalisessa mediassa:
”Oikeastaan kirjan kirjoittaminen kävi mielessä jo parikymppisenä. Olimme sisarieni kanssa kuulleet mummin tarinoita koko lapsuuden ja toinen siskoistanikin kirjoittanut niitä jopa ylös”, Kati Luoma, 40, muistelee.
”Mummilla on sellainen mieletön kertomisen lahja,” Luoma lisää.
Esikoiskirjailija puhuu siis omasta mummistaan, Helenasta, joka on tällä hetkellä 92-vuotias ja asuu Tuirassa – karanteenissa kuten kaikki ikäihmiset.
”Niin, ei mummi ole vielä tätä uutta kirjaani nähnyt. Toivottavasti tänä äitienpäiväviikonloppuna saamme sen hänelle vietyä. Jotain liuskoja hän on kyllä lukenut, mutta jännityksellä odotan, mitä hän sanoo, kun saa kirjan käteensä”, Luoma miettii.
Kati Luoman esikoiskirja, Brooklynin märkä lumi (BoD 2020), ilmestyi parisen viikkoa sitten.
Pois pätkätöistä
Kati Luoma on taustaltaan toimittaja ja sisällöntuottaja. Hän työskenteli muun muassa sanomalehti Kalevassa ja Rauhan Tervehdyksessä vuosina 2007-2014.
”Sitten oikeastaan kyllästyin niihin pätkähommiin ja työttömyyteen, ja päätin, että nyt pitää opiskella jotain uutta, jotta pääsen vakituiseen työpaikkaan”, hän kertoo ja kouluttautui ammattikorkeakoulussa tradenomiksi.
Tällä hetkellä Luoma työskentelee Monetran palveluksessa, Oulun kaupungin asiakaspalvelupisteessä.
”Ei minusta ihan kirjanpitäjäksi sitten ollutkaan; asiakaspalvelu on mielekkäämpää, koska tykkään olla ihmisten kanssa tekemisissä”, hän sanoo.
Loppumatonta tarinaa
Palataan takaisin kirjaan ja mummiin. Helena-mummin tarinat eivät päästäneet Katin ajatuksia rauhaan.
”Noin kolmikymppisenä päätin, että mummin tarinat on oikeasti saatava talteen. En ehkä vieläkään miettinyt suoranaisesti kirjaa, vaan lähinnä sitä, että miten saisi mummin jutut siirrettyä tuleville sukupolville.”
Luoma ryhtyi vierailemaan mummin luona nauhuri ja muistiinpanot kainalossa.
”Sieltähän paljastui kokonainen uusi maailma, oikea aarrearkku! Ennen kuulumatonta tarinaa, joka vaan jatkui ja jatkui!”
Pikkuhiljaa tarinoiden määrä kasvoi ja Luoman ajatuksissa mielenkiintoisimmat tarinat alkoivat saada kirjan muotoja.
”Siitä se sitten lähti. Tietysti kirjasta jäi pois paljon juttuja, mutta tajusin aika varhaisessa vaiheessa, ettei niitä kaikkia tarvitse tunkea kirjaan.”
Alter ego vs oikea ego
Kirja kertoo työelämästä syrjään joutuneesta toimittajasta, 33-vuotiaasta Emmasta, joka alkaa kerätä talteen tuonpuoleiseen kaipaavan mumminsa lennokkaita juttuja menneisyydestä.
”Tietysti kehyskertomuksen asetelma muistuttaa paljon omaa elämääni. Mutta on selvää, että Emma on Emma ja minä olen minä. Jossakin kirjoittamisen vaiheessa minun piti tehdä itsellenikin tämä selväksi. En olisi pystynyt kirjoittamaan tätä valmiiksi ilman rajanvetoa, ja se vapautti kirjoittamisen ihan uudelle tasolle”, Kati Luoma kertoo.
Sen jälkeen kirjoittaminen vei mennessään.
”Tietysti välillä tuli epätoivon hetkiä, jolloin mietin, mitä hirveätä roskaa tästä tulee. Mutta hetken päästä taas kirjoittaminen oli ihanaa, koin sen aikana elämäni onnellisimpia hetkiä!”, hän iloitsee.
”Tuon tunteen haluan säilyttää muistissani. Olenkin kirjoittanut itselleni ohjeen: älä ikinä lopeta kirjoittamista! Toivottavasti voin pitää siitä kiinni.”
Tärkeitä palautteita
Esikoiskirjailijalle erityisesti palaute on tärkeää, niin Luomallekin. Hänen omat vanhempansa ja sisarukset ovat olleet lukemaansa tyytyväisiä.
”Oikeastaan jännitin eniten oman mieheni reaktioita, sillä hän ei ollut lainkaan lukenut materiaalia etukäteen. Sitten hän sai uunituoreen kirjan käteensä, luki sen miltei yhdeltä istumalta ja sanoi vaikuttuneena: Kiitos, että kirjoitit. Se ei ollut turhaa.”
”Mieheni ei ollut varautunut siihen, että kirja olisi vienyt hänet niin mennessään. Hän piti sitä todellakin kaiken vaivan arvoisena. Nuo sanat ovat olleet minulle tärkeimmät palautteet tähän asti”, sanoo Luoma.
Vielä on ehkä kuitenkin se yksi tärkeä palaute saamatta. Mitä sanoo Helena-mummi?
”Olen hänelle ja hänen tarinoilleen tietysti itse kiitollinen. Kuinka tärkeää on kuunnella isoäitien ja isoisien tarinoita. On kova menetys, jos ne häviävät maailmasta.”
”Ne ovat osa meitä, meidän kertomuksemme alkurivejä. Kun meillä on mukanamme mummiemme tarinat, emme ole koskaan aivan yksin.”