"En ole koskaan halunnut kouluun näin kovasti" Nuoren Amalian ajatuksia etäopiskelusta
Koulut ovat olleet suljettuna jo reilun kuukauden. Sosiaalista kanssakäyminen luokassa on vaihtunut etäkeskusteluihin ja viesteihin. Kuva Amalia Ruonakoski.
Herään siihen, kun puhelin alkaa soittamaan kovalla äänellä musiikkia. Noustessani ylös kierähdän melkein sängyltäni alas. Nappaan puhelimeni olohuoneen pöydältä ja katson kelloa. Se on 7.30.
Kuluu hetki ennen kuin olen kirjoituspöytäni äärellä näppäilemässä läppärini nappeja kuulokkeet syvällä korvissa. Avaan uuden Wilma-viestin ja tunnen mielialani laskevan, kun katson pitkää tehtävälistaa. Laitan musiikin kovemmalle ja uppoudun hetkeksi sen maailmaan. Pian kuitenkin havahdun uuteen viestiin. Lisää tehtäviä. Ennen tehtäviä soitan kuitenkin viikoittaisen puhelun opettajalleni, joka kuuluu tehtäviimme. Ja sitten taas alkaa yksi oikein huippu etäopiskelupäivä ja monia tehtäviin käytettäviä tunteja. Täytyy… Vain … Kestää.
Muutaman tunnin kuluttua vedän hupparin hupun päästäni ja haukottelen makeasti. Kello on yksitoista. Aamupuuron antama energia alkaa olla hävinnyt. Sipaisen pari kertaa sotkuista tukkaani, sillä on aika puhua koko luokkamme välinen Teams- puhelu, jonka aikana opimme taas yhtä ja toista. Nappaan valmistautuessani puheluun samalla välipalaa.
Montako viikkoa minun pitäisi vielä kestää tätä samanlaista elämää ja samaa väsymystä. En jaksaisi enää tippaakaan, mutta vaihtoehtoja ei vain ole. Äitini käy usein hermoilleni ihan uudella tavalla ja tuntuu, että seinät kaatuvat päälleni. Samalla kuitenkin tiedän, miten tärkeää on pysyä kotona itseni, läheisteni ja muiden ihmisten vuoksi.
Tilanne ei parane itsekkyydellä
Kirjoittaessani tätä juttua olen käynyt etäkoulua kuukauden ja yhden viikon. Koulut ovat siis suljettu koronaviruksen (COVID- 19) vuoksi. Koronavirus on vienyt jo monen ihmisen hengen ja uskon, että vaarantanut monien mielenterveyden, koska tilanne vaatii radikaaleja toimenpiteitä, kuten kotiin jäämisen eikä apua ole saatavilla kuten ennen. Kodin ulkopuolella tapahtuvat harrastukset, tapahtumat, museot, kirjastot, teatterit ja monet muut paikat ovat kiinni. Ne paikat, joissa ihmiset tuntevat yhteisöllisyyttä, tapaavat toisinaan ja kokevat elämyksiä, ovat nyt suljettu heidän elämästään.
Koronavirus ja karanteeni voi saada ihmiset ajattelemaan asioita eri näkökulmista ja tuntea yhteisöllisyyttä nyt eri tavoin. Tarkoitan nyt esimerkiksi sitä, että tämä tilanne ei parane ainakaan itsekkyydellä. Jokaisen tulee toimia virusta vastaan itseään ja muita ajatellen ja toimia siten yhteisöllisesti pysymällä kotona. Se ei tietenkään ole helppoa, tiedän sen kyllä, mutta se on välttämätöntä.
Juhlat siirtyvät tai peruuntuvat
Aika on kulunut erittäin hitaasti. En ole koskaan halunnut kouluun näin kovasti. Minulle on tärkeää menestyä koulussa, saada hyvää opetusta ja opettajan tukea tarvittaessa oppimiseen sekä tuntea kouluympäristön sosiaalisuus. Nautin erilaisista oppimismenetelmistä, kuten projekteista, perinteisestä tehtävien teosta ja keskusteluista, joita käymme luokassamme. Nyt ei enää ole sosiaalista kanssakäymistä luokassa ja kaipaan eniten juuri keskusteluja opittavasta asiasta. Näkökulmat aiheeseen jäävät nyt vähäisiksi.
Menen ensi vuonna yläasteelle ja odotin innolla kaikkea spesiaalia ala-asteen loppumiseen kuuluvia tapahtumia, kuten luokkaretkeä ja kuvataideluokan lopputyönäyttelyämme. Nyt ne ovat peruttu ja olo on tyhjä siltä osin. Osa ystävistäni vaihtaa koulua ja olisin halunnut viettää heidän kanssaan nämä viimeiset hetket, jotka nyt menetin. Meillä pitäisi olla myös ala-asteen loppumiseen liittyvä Ruusujuhla, mutta jos emme pääse kouluun viimeisiksi viikoiksi, niin sekin perutaan. Tunnen surua ja vihaa tästä asiasta.
Tuntuu, että tunteet ottavat useammin vallan minusta kuin aiemmin. Ajatukseni sukeltavat syvälle helpommin. Tiedän sen johtuvan osittain pelosta, osittain yksinäisyydestä ja etenkin tyhjästä elämästä ympärilläni. Toisaalta pidän siitä tilasta, joka antaa mahdollisuuden syville ajatuksilleni. Toisaalta pidän myös siitä, että tunnen niin syvästi, kuten olen tuntenut ennenkin. En kuitenkaan pidä siitä, miten tunteeni ovat konkreettisesti läsnä niin usein. Onneksi saan purkaa ajatuksiani, pelkojani ja tunteitani aina tarvittaessa ystävilleni, vanhemmilleni ja isovanhemmilleni.
Nyt voi pohtia elämää ja tulevaisuutta
On hankala löytää tästä tilanteesta mitään positiivista, mutta kun yrittää tarpeeksi voi ehkä onnistuakin. Itse olen käynyt läpi ajatuksissani vähän kaikenlaista tässä kuukauden aikana. Olen miettinyt, mikä elämässä on oikeasti tärkeää ja mitä haluan tulevaisuudessa tehdä. Olen oppinut ottamaan eri tavoin vastuuta omasta opiskelustani ja hyödyntämään voimavarojani uudella tavalla. Mitä voimavaroja sinulla on? Minulla ne ovat musiikki, kuvataide, mielikuvitus, kirjoittaminen, kirjat ja ystävät sekä perhe. Youtube ja Instagram lieventävät yksinäisyyden tunnettani.
Tauolla avaan puhelimeni ja valitsen ystävieni nimet. Painan vihreää luuria ja pian he vastaavat. Minulla on heitä ikävä joka päivä. Ikävöin koulukäytävien ruuhkia, ystävieni naurua ja läheisyyttä sekä luokkahuoneitamme. Nyt niin sanottu luokkahuoneemme on luokkamme WhatsApp-ryhmä, jonka ope on perustanut meille.
Muutama vinkkini eristäytymiseen:
- Pidä rutiinit. Ei ole järkeä valvoa koko yötä ja nukkua päivää, koska pakolliset asiat kannattaa oikeasti hoitaa heti pois alta ja ajoissa.
- Huolehdi velvollisuuksistasi, kuten koulusta. Kohta alkaa kesäloma, joten kannattaa aloittaa se tietämällä, että on tehnyt parhaansa.
- Kuuntele tunnetilaasi sopivaa musiikkia (esimerkiksi halutessasi itkeä, kuuntele surullista musiikkia).
- Etsi onnellisuus synkkyydestä. Tulkitse tuo edellinen lause haluamallasi tavalla.
- Ota käyttöön voimavarasi, meillä kaikilla on niitä.
- Anna itsellesi vapaa-aikaa ja tee sinulle mieluisia asioita.
- Ole yhteydessä ystäviisi/ läheisiisi videopuheluiden, viestien ja puheluiden avulla.
- Kerro ajatuksistasi ja tunteistasi läheisille, se auttaa jaksamaan.
- Syö säännöllisesti koulupäivän aikana.
- Pidä riittävästi taukoja.
- Ulkoile.
- Nuku riittävästi.
- Pyydä apua tarvittaessa, esimerkiksi koulujuttuihin tai yksinäisyyteen.
On mennyt jo tunteja, kun vihdoin suljen läppärini kannen pitkän ja kovaäänisen hihkaisun kera. Pian olen jo eteisessä tunkemassa lenkkareita jalkaani ja oikomassa pipoa. Avaan oven, juoksen portaat alas ja hengitän sisään raikasta ulkoilmaa, jota olen kaivannut koko päivän. Ei taida olla parempaa tunnetta maailmassa.
Tietoa ja apua
MLL: Lasten ja nuorten puhelin ja chatti
YLE: 21 vastausta lasten ja nuorten kysymyksiin
Juttu on yhteistyötä Oulun nuorten huuto -verkkomedian kanssa. www.oulunnuortenhuuto.fi
Oulun nuorten huuto
Oulun nuorten huuto on nuorten oma verkkolehtitoimitus, jonka toimintaa tukee Oulun kaupungin nuorisopalvelut.
Toiminta on käynnistynyt vuonna 2018 nuorten ideasta tuoda ääntänsä kuuluville sekä välittää tietoa nuorten elämään liittyvistä asioista ja ilmiöistä.
Toiminta on avointa kaikille median tekemisestä kiinnostuneille nuorille. Kaikki alle 30-vuotiaat journalismista, kirjoittamisesta, kuvaamista tai juttujen ideoinnista kiinnostuneet nuoret ovat tervetulleita mukaan. Toimitus kokoontuu muutaman viikon välein.
Oulun nuorten huuto instagramissa @oulunnuortenhuuto ja verkkosivut: www.oulunnuortenhuuto.com