Eläkeläisten kuntosaliryhmä innostaa urheilemaan – hyvänä aamuna penkistä nousee 115 kiloa
Paavo Nikola aloitti kuntosaliharrastuksen noin 80-vuotiaana. Kunnon ylläpitämistä motivoi halu asua mahdollisimman pitkään itsellisesti omakotitalossa. Kuvaaja: Hanna Sankala-Sivula
Kiimingin Kimmokkeen kuntosalille kokoontuu maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin ryhmä eläkeläisiä ensin treenaamaan ja sitten kahville seurustelemaan. Tervakset-nimelläkin tunnettu ryhmä oli ennen korona-aikaa Ulla Paakkolan mukaan noin 50 hengen suuruinen, mutta nyt jonkin verran pienempi.
Omakotitalossaan itsellisesti asuva 86-vuotias Paavo Nikola on vakituisen porukan vanhimpia. Hän aloitti kuntosaliharrastuksen seitsemän vuotta sitten.
”40 kiloa lähti penkistä silloin, kun tulin tänne. Nyt hyvinä aamuina menee 115 kiloa”, Nikola kertoo.
Kotona omakotitalon ylläpito käy Nikolalle päivittäisestä hyötyliikunnasta. Talvella hän hoitaa lumityöt ja kesällä on muuta pihahommaa. Erilaisten liikuntalajien pariin hän on ryhtynyt elämänsä aikana ennakkoluulottomasti ja avoimesti.
”Voimaurheilua en ole aikaisemmin harrastanut. Kaiken ikäni toki olen ollut liikunnallinen. Vielä viisikymppisenä aloitin ratsastuksen, jonka lopetin noin 13 vuoden jälkeen.”
Lihaskunnon nimiin vannotaan
Liikunnan tuomat terveyshyödyt ovat ikäihmisten kuntosaliryhmän jäsenillä hyvin tiedossa. Niin ikään 86-vuotias Jani Paakkola kertoo, kuinka hänellä todettiin vähän yli 40-vuotiaana ahtauma sydämessä.
”Testeissä todettiin, että levossa sydämestä yksi neljännestä kärsi hapenpuutteesta, mutta rasituksessa se katosi. Päättelin, että liikuntaa pitää siis lisätä. Kun lisäsin liikuntaa, niin tukkeuman alku katosi”, Paakkola kertoo.
”Eläkkeelle siirtyessäni lääkärit eivät meinanneet millään uskoa, että tällainen ongelma oli joskus ollut, kun se oli täysin hävinnyt.”
Geologitaustaisena Paakkola selvittää myös lihaskuntoliikunnan kemiallisen merkityksen luustolle. Lihasvoima syntyy fosforireaktiossa ja luiden kovuuden kannalta fosfori on merkityksellinen aine.
”Lihasvoiman, nimenomaan kovan voiman hankinta vahvistaa luustoa. Jos lakkaat iän myötä käyttämästä lihaksia, niin fosforivarantosi ja luustosi heikkenee.”, Paakkola kertoo.
Uudet tervetuloa
Uudet harrastajat Paakkola toivottaa lämpimästi tervetulleeksi kuntosalille. Laite laitteelta luvataan käydä läpi kuntosalin varustus kädestä pitäen. Sitkeyttä, sinnikkyyttä ja itsensä pakottamista salilla käyminen kuitenkin vaatii.
”Kaikki ei usko sitä, että vähintään kolme kuukautta kannattaa testailla, ennen kuin ottaa kantaa että onko tämä minun hommaa vai ei. Aluksi on lihakset kipeänä ja aamulla lähtökin vaikeaa. Kaikki ei kuitenkaan jaksa odottaa niin kauaa, että voisi todeta kuinka kunto kohoaa”, Paakkola harmittelee.
”Pitää vaan pakottaa itsensä alkuun. Sehän ei ole mukavaa ihmisestä itseään käskeä, toisia on paljon helpompi komentaa”, Paakkola sanoo hyväntahtoisesti nauraen.