Arkiliikkuja Anne Kemiläinen polkee Kempeleestä Ouluun kesät talvet

Anne Kemiläinen vaihtaa kesäksi kevyempään fillariin, mutta kypärä pysyy päässä aina. Kuva: Minna Mäki-Heikkilä.

Ihmiset

Julkaistu: Kirjoittaja: Minna Mäki-Heikkilä

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Kemiläinen on polkenut vuoden sähköpyörällä. Aikaisemmin hän pyöräili ympärivuotisesti Kempeleestä Ouluun tavallisella pyörällä. Silloin aikaa kului tunti ja viisitoista minuuttia, sähköpyörällä menee 45 minuuttia.  

”Pakkasrajana minulla on sellaiset -30 celsiusta, mutta kyllä tosi kylminäkin talvina linttasin tavallisella pyörällä menemään”, Kemiläinen kertoo.  

Ja kunnossa on pysytty.   

”En ole juurikaan sairastunut. Ja olen pirteä. Kun tulin kyydillä töihin, tunsin, etten ole herännyt. Kyse ei ole siitä, ettei ole autoa, vaan periaatteesta: pyöräilen niin kauan kuin jaksan. Hyvin vähän ajan autolla.”  

Talvipyöräilijä tarvitsee kunnon tamineet 

Oulun kaupungilla johdon sihteerinä työskentelevä Kemiläinen varustautuu hyvin, kun edestakaista pyörämatkaa kertyy 28 kilometriä päivässä.   

”Talveksi minulla on kahdet eri vaatteet, kerrastot hengittävää villaa, kun on oikein kovat pakkaset. Myös naamasuojaa käytän, kovilla pakkasilla näkyy vain silmät. Housujen ja ulkoilutakin lisäksi on kypärälakki, lämmin villapipo ja kypärä.” 

Myös kengät pitää pakkasilla huomioida.  

”Tosi pakkasilla on oltava karvavuorikengät, koska kengät ei saa olla kovat, pakkasillahan kengät kovettuvat muutenkin. Lisäksi villasukat.”  

Ajassa säästää sähköpyöräillen 

Kemiläisen sähköpyörälähdöt ovat sellaiset että kun seitsemäksi pitää ennättää töihin, hän lähtee varttia vaille kuudelta talvella. Kesällä ehtii, kun lähtee puoli seitsemältä. Näin määränpäässä ennättää käydä suihkussa. 

”Ajassa olen sähköpyörällä säästänyt, onhan se huljakampaa ajoa. Toki pitää polkea, mutta tavallista pyörää kevyemmin.”  

Kemiläinen on kuullut, miten ihmiset vetoavat kiireeseen eivätkä siksi ennättäisi pyöräillä töihin.  

”Mulla ei ole kiire, lähden hyvissä ajoin.”  

Vanha Kokkokankaantie ja vanha nelostie ovat Kemiläiselle mahtavat kulkureitit. Sieltä pääsee suoraa pyörätietä koko matkan ajan.  

Sähköpyörää harkitsevia Kemiläinen kehottaa huomioimaan akun keston, takuun ja voiko sähköpyörän liittää kotivakuutukseen.  

 

Kaikki liikkuminen kannattaa

Oulun kaupunginhallitus hyväksyi toukokuun alussa päivitetyn suunnitelman terveysliikunnan vaikutusten arvioinnista. Oulussa halutaan lisätä aktiivista, liikkuvaa elämäntapaa ja vähentää istumista. 

Terveysliikunta tarkoittaa kaikkea sellaista toimintaa, joka on muuta kuin makaamista tai istumista. Arkiliikunnan vaikutuksista on saatu vahvaa tutkimusnäyttöä monien sairauksien kuten verenpainetaudin ja diabeteksen ehkäisyssä. Mikä liikunta tahansa on siis parempaa kuin liikkumattomuus! 

Liikuntaa voidaan lisätä ja sen pariin houkutella kaupungin toimilla: kaupunkisuunnittelulla, kaavoituksella sekä liikenne- ja vihersuunnittelulla. Lue lisää kaupungin kannustuksesta terveysliikuntaan.